Kotikunta

Haapavesi

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva 7 000 asukkaan Haapaveden kaupunki tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Teatteriharrastaja toteuttaa itseään kesäteatterissa


Kesäteatteri on suosittu harrastus. Joka talvi käsikirjoituksia väsää ja esityksia harjoittelee ehkä neljä tuhatta suomalaista. Moninverroin suositumpaa on kesäteatterissa käyminen. Viime kesänä miljoona lomalaista on istahtanut katsomaan harrastelijavoimin toteutettuja esityksiä.

Suomessa on yli 500 kesäteatteria, joista aktiivisia lienee noin kolmesataa. Yksittäisessä teatterissa on ollut viime kesänä keskimäärin kolmetuhatta katsojaa. Katsojat eivät jakaannu tasan teattereiden kesken, vaan parikymmentä suurinta kesäteatteria on rohmunnut yhteensä 300 000 katsojaa. Yli 30 000 ihmistä kävi katsomassa Pyynikin kesäteatterissa viime kesänä Miika Murasen ohjaaman näytelmän Niskavuoren nuori emäntä. Lähes samoihin lukemiin pääsi Tampereen Komediateatterin  Kaasua, komisario Palmu! ja Naantalissa Emma Teatterin  Fingerpori.

Teatteriharrastus on alueellista. Porilaisia hemmotellaan kulttuurilla, sillä kaupungissa on seitsemän kesäteatteria ja lisäksi naapurikunnista lyhyen ajomatkan päästä löytyy kuusi teatteria lisää. Kesäteattereita on vähän Saimaan ympäristössä Etelä-Karjalassa, jossa kesäteatteri löytyy vain viidestä kunnasta. Mutta Saimaalla seilaa ehkä suomen erikoisin kesäteatteri, paikallisissa satamissa esiintyvä Purjeveneteatteri Joutava Ruuhi.

Kesäteattereita Haapaveden ympäristössä

Haapaveteläiset ovat jääneet kesäteatteritarjonnasta syrjään, sillä kohtuullisen ajomatkan etäisyydellä on vain jokunen teatteria.



PaikkakuntaEnsi-iltaTeatteriNäytelmä
Nivala 08.07.2018 Nivalan kesäteatteri Kupla
Ylivieska 29.06.2018 Niemelän Kylänäyttelijät Pokka pitää
Oulu ? ATT – ensemble (Alppilan Taiteellinen Teatteri) Rattoisilta Rantamilta
Oulu 28.07.2018 Teatteri Neliapila Naurava kylä
Oulu 26.05.2018 Oulun ylioppilasteatteri Millin tuumat
Oulu 05.07.2018 Meri Oulu Reinikainen
Kokkola 10.06.2018 Lohtajan harrastajanäyttelijät Ameriikan meininki
Jyväskylä 08.06.2018 Latoteatteri Kulissi Tähkäpää
Jyväskylä ? Latoteatteri Kulissi Grease
Jyväskylä ? AdAstra-teatteri Supermarsu pelastaa Itämeren silakat
Jyväskylä 20.06.2018 Teatteri Eurooppa Neljä Prinsessa 65
Jyväskylä 15.06.2018 Korpilahden Teatteri Sydänkohtauksia
Jyväskylä 15.06.2018 Naissaaren näyttämö Hilman päivät
Kuikka 22.06.2018 Ränssin kievari 15 kesää
Kuikka 12.08.2018 Ränssin kievari Hei sir, saako soittaa?


Luettelossa ovat ainoastaan ne kesäteatterit, jotka ovat ilmoittaneet ensi-iltansa Teatterin tiedotuskeskukseen.

Suosituimmat kesäteatteriesitykset kesällä 2017

Pyynikin kesäteatteri:  Niskavuoren nuori emäntä   (Hella Wuolijoki – Miika Muranen)    31420  
Tampereen Komediateatteri:  Kaasua, komisario Palmu!    (Mika Waltari – Joel Elstelä – Panu Raipia)  25561
Emma Teatteri:  Fingerpori   (Pertti Jarla & Petja Lähde – Pentti Kotkaniemi)   24500
Valkeakosken kesäteatteri: Badding – Rauli elää!  23 286
Ryhmäteatteri/ Suomenlinnan kesäteatteri:   Seitsemän veljestä  (Aleksis Kivi - Kari Heiskanen)   22336 
Koljonvirta Teatteri Ry:  Tuntematon Sotilas   (Linna - Heikkinen - Apell)   18148  
Samppalinnan Kesäteatteri:   Eloheinäkesä    (Heli Laaksonen –  Heikki Sankari)  15393  
Mikkelin Teatteri/Naisvuoren kesäteatteri:  Metsolat   (Mesterton&Ulfstedt - Linden - Honkanen)  14160 
Rauman Kaupunginteatterin kesäteatteri:  Reinikainen   (Neil Hardwick – Jussi Tuominen)   13922  
Raseborgs Sommarteater:  Footloose   (Dean Pitchford ja Walter Bobbie  –  Sixten Lundberg)     13725 
Samppalinnan Kesäteatteri:   Rakkauden Autokorjaamo    (Sami Hintsanen, Ville Pusa, Pasi Ojala)   13462     
Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri:  Suklaasydän  (Otto Kanerva ja Osku Valve – Otto Kanerva)  12357
Viikinsaaren kesäteatteri:  Mies, joka ei osannut sanoa ei   (Jussi Kylätasku  –  Ola Tuominen)  11704   
Nokian Kesäteatteri:  Kulkurin valssi   (Joel Elstelä – Heli Pitkänen)   11000   
Suomussalmen Näyttämöyhdistys ry:  Kupla   (Eero ja Ulla Schroderus)    10846
Keski-Uudenmaan Teatteri:  Tankki Täyteen  (Neil Hardwick ja Jussi Tuominen – Milko Lehto)  10602
TeatteriTraktori:   Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä    (Astrid Lindgren  –  Tomi Kervinen)  10208 
Uusi Iloinen Teatteri:   Aikamoisia akanketaleita  (Sakari Hytönen – Timo Kärkkäinen)  10058  

Artikkelin tiedot ovat peräisin Teatterin tiedotuskeskuksesta

Pauli Savolainen 23.5.2018

Ilmoita Haapaveden puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Haapaveteläiset starttasivat 29 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 4 voidaan tankata pistorasiasta.

Haapavedellä 800 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Haapavedellä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,1 prosenttiyksikköä

Haapavedellä työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Haapaveden nuorimmat asukkaat löytyvät Mieluskylän alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Haapaveden puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"