Kotikunta

Heinävesi

Heinävesi on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 3 200 asukkaan kunta Etelä-Savossa.

Hae palvelut

Teatteriharrastaja toteuttaa itseään kesäteatterissa


Kesäteatteri on suosittu harrastus. Joka talvi käsikirjoituksia väsää ja esityksia harjoittelee ehkä neljä tuhatta suomalaista. Moninverroin suositumpaa on kesäteatterissa käyminen. Viime kesänä miljoona lomalaista on istahtanut katsomaan harrastelijavoimin toteutettuja esityksiä.

Suomessa on yli 500 kesäteatteria, joista aktiivisia lienee noin kolmesataa. Yksittäisessä teatterissa on ollut viime kesänä keskimäärin kolmetuhatta katsojaa. Katsojat eivät jakaannu tasan teattereiden kesken, vaan parikymmentä suurinta kesäteatteria on rohmunnut yhteensä 300 000 katsojaa. Yli 30 000 ihmistä kävi katsomassa Pyynikin kesäteatterissa viime kesänä Miika Murasen ohjaaman näytelmän Niskavuoren nuori emäntä. Lähes samoihin lukemiin pääsi Tampereen Komediateatterin  Kaasua, komisario Palmu! ja Naantalissa Emma Teatterin  Fingerpori.

Teatteriharrastus on alueellista. Porilaisia hemmotellaan kulttuurilla, sillä kaupungissa on seitsemän kesäteatteria ja lisäksi naapurikunnista lyhyen ajomatkan päästä löytyy kuusi teatteria lisää. Kesäteattereita on vähän Saimaan ympäristössä Etelä-Karjalassa, jossa kesäteatteri löytyy vain viidestä kunnasta. Mutta Saimaalla seilaa ehkä suomen erikoisin kesäteatteri, paikallisissa satamissa esiintyvä Purjeveneteatteri Joutava Ruuhi.

Kesäteattereita Heinäveden ympäristössä

Heinäveteläiset ovat jääneet kesäteatteritarjonnasta syrjään, sillä kohtuullisen ajomatkan etäisyydellä on vain jokunen teatteria.



PaikkakuntaEnsi-iltaTeatteriNäytelmä
Heinävesi 07.07.2018 Karvion kesäteatteri Onnellinen mies
Rantasalmi 04.07.2018 Tuusmäen kesäteatteri Tankki täyteen
Rantasalmi 23.06.2018 Laboratorioteatteri Fennica Kylässä
Varkaus 28.06.2018 Varkauden kesäteatteri Valelääkäri
Varkaus 24.05.2018 Varkauden kesäteatteri Mummonmökki
Varkaus 13.07.2018 Kangaslammin teatteri Mies ja tango
Liperi 24.06.2018 Roukalahden kesäteatteri Avioliittosimulaattori
Liperi 01.07.2018 Ristin kesäteatteri Remontti
Kaavi 29.06.2018 Maarianvaaran kesäteatteri Kätkäläinen
Kerimäki 06.07.2018 Kerimäen Pitäjänteatteri Hiekkahentuset
Savonlinna 29.06.2018 Teatterimylly Siunattu hulluus
Savonlinna 02.07.2018 Teatterimylly Saapasjalkakissa
Joensuu 02.07.2018 Ohnavan kulttuuritalo Kyseessä on murha
Joensuu 29.06.2018 Utran Uusi Teatteri Sikaihanaa
Joensuu 27.06.2018 Teatteri-Traktori Maailman ympäri 80 päivässä
Joensuu 26.06.2018 Paukkajan Teatteri/Ahvenisen Punainen Talo Vihtorin harha-askel
Joensuu 23.06.2018 Enon kesäteatteri Iloisia aikoja mielensäpahoittaja
Juankoski 01.07.2018 Säyneisen kesäteatteri Diivat
Kuopio 05.07.2018 Rauhalahti Teatteri Pertti
Kuopio 28.06.2018 Kesäteatteri Hermanni Paavalin perinnöt ja mummon miljoonat
Luikonlahti 20.06.2018 Luikonlahden kesäteatteri Vähän vielä, Vitikainen
Maaninka 22.06.2018 Maaningan Vätysteatteri Reviisori
Mikkeli 27.06.2018 Teatteri Henkireikä Noitatohtori
Mikkeli 15.07.2018 Ristiinan kesäteatteri Nyt menee tunteisiin
Mikkeli 09.06.2018 Ristiinan kesäteatteri Vanhan merirosvon aarre
Mikkeli 04.07.2018 Naisvuoren kesäteatteri Mikkelin 506 ikkunaa


Luettelossa ovat ainoastaan ne kesäteatterit, jotka ovat ilmoittaneet ensi-iltansa Teatterin tiedotuskeskukseen.

Suosituimmat kesäteatteriesitykset kesällä 2017

Pyynikin kesäteatteri:  Niskavuoren nuori emäntä   (Hella Wuolijoki – Miika Muranen)    31420  
Tampereen Komediateatteri:  Kaasua, komisario Palmu!    (Mika Waltari – Joel Elstelä – Panu Raipia)  25561
Emma Teatteri:  Fingerpori   (Pertti Jarla & Petja Lähde – Pentti Kotkaniemi)   24500
Valkeakosken kesäteatteri: Badding – Rauli elää!  23 286
Ryhmäteatteri/ Suomenlinnan kesäteatteri:   Seitsemän veljestä  (Aleksis Kivi - Kari Heiskanen)   22336 
Koljonvirta Teatteri Ry:  Tuntematon Sotilas   (Linna - Heikkinen - Apell)   18148  
Samppalinnan Kesäteatteri:   Eloheinäkesä    (Heli Laaksonen –  Heikki Sankari)  15393  
Mikkelin Teatteri/Naisvuoren kesäteatteri:  Metsolat   (Mesterton&Ulfstedt - Linden - Honkanen)  14160 
Rauman Kaupunginteatterin kesäteatteri:  Reinikainen   (Neil Hardwick – Jussi Tuominen)   13922  
Raseborgs Sommarteater:  Footloose   (Dean Pitchford ja Walter Bobbie  –  Sixten Lundberg)     13725 
Samppalinnan Kesäteatteri:   Rakkauden Autokorjaamo    (Sami Hintsanen, Ville Pusa, Pasi Ojala)   13462     
Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri:  Suklaasydän  (Otto Kanerva ja Osku Valve – Otto Kanerva)  12357
Viikinsaaren kesäteatteri:  Mies, joka ei osannut sanoa ei   (Jussi Kylätasku  –  Ola Tuominen)  11704   
Nokian Kesäteatteri:  Kulkurin valssi   (Joel Elstelä – Heli Pitkänen)   11000   
Suomussalmen Näyttämöyhdistys ry:  Kupla   (Eero ja Ulla Schroderus)    10846
Keski-Uudenmaan Teatteri:  Tankki Täyteen  (Neil Hardwick ja Jussi Tuominen – Milko Lehto)  10602
TeatteriTraktori:   Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä    (Astrid Lindgren  –  Tomi Kervinen)  10208 
Uusi Iloinen Teatteri:   Aikamoisia akanketaleita  (Sakari Hytönen – Timo Kärkkäinen)  10058  

Artikkelin tiedot ovat peräisin Teatterin tiedotuskeskuksesta

Pauli Savolainen 23.5.2018

Ilmoita Heinäveden puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Heinäveteläiset starttasivat 30 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 3 voidaan tankata pistorasiasta.

Heinävedellä 500 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Heinävedellä työttömyys vähentynyt vuodessa 1,9 prosenttiyksikköä

Heinävedellä työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Heinäveden nuorimmat asukkaat löytyvät Karvion kanavan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Heinäveden puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"