Kotikunta

Hirvensalmi

Etelä-Savossa sijaitsevan 2 100 asukkaan Hirvensalmi on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Kansankirkko vahvana Hirvensalmessa

Kansankirkosta eli luterilaisesta kirkosta liukenee jäseniä kiihtyvällä vauhdilla muihin seurakuntiin ja vielä enemmän kaikkien seurakuntien ulkopuolelle.  Sata vuotta sitten suomalaisista 98% oli luterilaisen kirkon jäseniä. Viime vuosisadalla jäsenkato oli noin 0,1% vuodessa niin että 2000-luvun alkaessa jäsenistö oli enää 85% Suomen kansalaisista. Nyt vauhti on kymmenkertaistunut ja jäsenten osuus vähenee reilun prosentin vuodessa. Vuoden 2017 alussa enää 72 prosenttia suomalaisista oli kirkon jäseniä. Mutta edelleen noin neljä miljoonaa suomalaista kuuluu kirkkoon.

Hirvensalmessa, niin kuin kaikissa pienemmissä kunnissa, jäsenkato on ollut hitaampaa kuin Helsingissä ja isoimmissa kaupungeissa. Hirvensalmessa seurakuntaan kuului vuodenvaihteessa 1 930 jäsentä, mikä oli 85 prosenttia alueen asukkaiden määrästä. Tilastot eivät kerro, mihin kuuluvat loput 343 hirvensalmelaista , jotka eivät ole ev. lut. seurakunnan jäseniä. Valtakunnallisesti helluntalaisiin ja muihin vapaisiin suuntiin kuuluu 3-4% väestöstä, ordotokseja on prosentti ja muslimejakin alkaa olla lähes prosentti suomalaisista. Suurin ryhmä ovat kuitenkin ne, jotka eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Siitä, mihin ihmiset uskovat, kirkon jäsenyys ei kerro juuri mitään. Kirkon tutkimuskeskus tutki suomalaisten uskoa vuonna 2011. Tutkimuksessa selvisi, että lähes joka kolmas uskoi Jumalaan kristinuskon opettamalla tavalla, puolet uskoi eri tavalla tai ei osannut määritellä uskoaan. Reilu viidennes epäili Jumalan olemassaoloa.




xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 54% Helsinki
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 69% Lahden srky.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 69% Jyväskylä
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 73% Toivakka
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 74% Heinola
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 76% Kouvolan srky.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 77% Hartola
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 79% Joutsa
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 79% Mikkelin tuomiokirkk
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 81% Pieksämäki
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 83% Mäntyharju
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 83% Kangasniemi
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 85% Hirvensalmi
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 93% Perho

Kuviossa näkyvät seurakuntien jäsenyysprosentit kunnittain. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaiseman tilaston mukaan suurin jäsenyysprosentti on Perhon kunnassa ja pienin Helsingissä. Tiedot ovat vuodelta 2016 ja ne perustuvat seurakuntarajoihin, jotka poikkeavat muutamien kuntien osalta kunnan rajoista.


Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisisataa vuotta reformaatiosta eli uskonpuhdistuksesta. Martti Lutherin vuonna 1517 kirkon oveen naulaamat teesit ovat vaikuttaneet suomalaiseen yhteiskuntaan järisyttävällä tavalla. Mikael Agricola loi kirjoitetun suomenkielen uskoen Lutherin tavoin, että Jumalan sanan lukeminen oli tarkoitettu jokaiselle kansalaiselle. Kirjoitetun kielen myötä lukutaito lisääntyi ja koululaitos syntyi. Uskonpuhdistuksen myötä Suomessakin vallitsee länsimainen käsitys ihmisarvosta. Kirkon diakoniatyö loi perustan sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle. Oikeusjärjestelmän juuret löytyvät myös Raamatusta ja tasa-arvoa tuo esille se, että jokainen ihminen on samanarvoinen lain edessä. Kirkolla on suuri menneisyys, mutta millainen mahtaa olla sen tulevaisuus?


Pauli Savolainen 27.3.2017

Ilmoita Hirvensalmen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Hirvensalmessa 300 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Suomen Talotekniikka Sähkö Mikkeli Oy oli Hirvensalmen suurin yhteisöveronmaksaja

Hirvensalmelaisista yrityksistä 34 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 304 000 euroa yhteisöveroja.

Hirvensalmen nuorimmat asukkaat löytyvät Syväsmäen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Hirvensalmen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"