Kotikunta

Hirvensalmi

Etelä-Savossa sijaitsevan 2 100 asukkaan Hirvensalmi on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Hirvensalmelaisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 1 470 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 304 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Suomen Talotekniikka Sähkö Mikkeli Oy, joka maksoi 264 000 euron tuloksestaan 54 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty hirvensalmelaisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
2100054-4Suomen Talotekniikka Sähkö Mikkeli Oy264 00054 00020
1102521-1Puulan Metsäkone Oy188 00038 10020
2299199-2Kaarirakennus Oy186 00037 90020
1094229-6Hirvensalmen Perinnepirtti Oy140 00035 20025
0164376-1Hirvensalmen Osuuspankki158 00032 00020
0679220-5Tapio Manninen Oy104 00021 20020
2094865-9Jari T. Liukkonen Oy73 00014 80020
0636566-8Mikkelin Kourukeskus Oy61 00012 30020
1825969-4PAJATUPA OY35 7007 20020
1027320-5Ansetek Oy34 9007 00020
2557834-3Koneurakointi Ripatti Oy24 9005 00020
2168314-6Kappapipe Oy19 9004 00020
1709593-1Järvi-Suomen Sijoitus Oy19 6003 90020
1034748-9Hirvensalmen Vientikone Oy18 6003 90021
2720788-8Sonorad Oy18 7003 70020
2254278-3Suomen Talotekniikka Oy17 3003 50020
1928651-2Kiinteistö Oy Hirvensalmen Satama13 9002 80020
1747755-0Hirvensalmen Energia Oy12 0002 40020
2680380-5Oy Raudus Ab9 0002 10024
2497120-7Suomen Talotekniikka Mäntsälä Oy9 9002 00020
0994217-6Oy Raita Environment Ltd7 2001 60022
0944481-2Saunahill Oy5 0001 30026
0164387-6Hirvensalmen seurakunta20 4001 2006
2390030-0Saimaan Soodapuhallus oy6 1001 20020
0501148-9Marcus & Wood Oy4 9001 00020
2727441-5ProPaavilainen Oy4 7001 00020
2282839-4TUTONOR OY4 60090020
2306683-8LK Lehtikuusi Oy4 50080019
1096777-6Arvo ja Elsa Pasosen säätiö sr3 40070020
2380394-9Fiment Oy1 50030020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 96 Hirvensalmen yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Hirvensalmen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Hirvensalmessa 300 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Suomen Talotekniikka Sähkö Mikkeli Oy oli Hirvensalmen suurin yhteisöveronmaksaja

Hirvensalmelaisista yrityksistä 34 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 304 000 euroa yhteisöveroja.

Hirvensalmen nuorimmat asukkaat löytyvät Syväsmäen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Hirvensalmen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"