Kotikunta

Honkajoki

Satakunnassa sijaitsevan 1 800 asukkaan Honkajoki on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Honkajoen ympäristössä nuorimmat asukkaat löytyvät Lohikon alueelta

Lohikon postinumeroalueen asukkaiden keski-ikä on 42 vuotta, mikä on 4 vuotta vähemmän kuin lähiseudulla asuvien keski-ikä 46 vuotta.

Tilastokeskus pitää meistä suomalaisista niin tarkkaa lukua, että tiedämme postinumeroalueittain väestön keski-iän. Koko Suomessa postinumeroalueittainen ikävaihtelu on käsittämättömän suurta. Joillakin postinumeroalueilla väestö on jopa lähes 70 vuotta vanhaa, kun taas toisaalla keski-ikä jää 25 vuoteen. Honkajoen ympäristössä vaihtelu ei ole näin suurta, mutta eroja löytyy täältäkin.

Keski-ikään syntyy eroja, kun vasta rakennetuille asuntoaluille muuttaa nuorehkoja lapsiperheitä. Siten uudet asuntoalueet jäävät keski-iältään nuoremmiksi. Alhaista keski-ikää selittää muuttoliikkeen lisäksi uskonnollisuus. Hyvä esimerkki tästä on lestadiolaisvaltainen Limingan Tupos, jossa väestön keskimääräinen ikä jää alle 25 vuoden. Reilun 3000 asukkaan postinumeroalueella on yli 800 koululaista ja melkein yhtä paljon alle kouluikäisiä. Tupoksessa lapsilla ei ole puutetta leikkikavereista.

Muuttoliikkeen takia nuoria ihmisiä asuu paljon myös Espoon Otaniemessä. Aalto-yliopiston opiskelija-asunnoissa asuu pääasiassa sinkkuopiskelijoita ja nuoria opiskelijaperheitä. Opintojen loputtua ihmiset muuttavat muualle ja tilalle tulee uusia nuoria opiskelijoita. Otaniemessä väestön keski-ikä on vain 26 vuotta.

Iäkkäiden ihmisten asuttamia postinumeroalueita löytyy syrjäisistä maaseutukylistä. Sodan jälkeen raivatuilta pientiloilta lapset ovat muuttaneet työn ja koulutuksen perässä kaupunkeihin. Vanhemmat ovat jääneet asuttamaan näiden kuolevien kylien pieniä maataloja. Sallan Aholanvaarassa asuvan noin viidenkymmenen henkilön keski-ikä on uskomattomat 69 vuotta.

Honkajoen läheisyydessä iäkkäimmät asukkaat ovat Lauhalan alueella. Asukkaiden keski-ikä on siellä 49 vuotta. Nuorimmat asukkaat löytyvät  Lohikon postinumeroalueelta. Siellä asukkaiden keski-ikä on 42 vuotta, mikä on 4 vuotta vähemmän kuin kaikkien kuntalaisten keski-ikä 46 vuotta.

Kaikkien suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta ja väkimäärä 5,5 miljoonaa.

PostinumeroNimiAsukkaitaKeski-ikä
38770Lohikko (Kankaanpää)49042
64930Kodesjärvi (Isojoki)21043
38840Niinisalo (Kankaanpää)90044
38910Ala-Honkajoki (Kankaanpää)56046
38950Honkajoki Keskus (Honkajoki)134046
29830Sammi (Siikainen)20047
38920Vatajankoski (Honkajoki)24048
39940Kantti (Karvia)26048
64900Isojoki Keskus (Isojoki)119049
38970Lauhala (Honkajoki)28049
Yhteensä570046
Vertailua
91910Tupos (Liminka)321025
98770Aholanvaara (Salla)4668
Suomi548000042

Taulukkoon on koottu Honkajoen ympäristöstä postinumeroalueittain asukkaat ja heidän keski-iät. Asukkaiden lukumäärä ei välttämättä täsmää kunnan asukkaiden lukumäärään, sillä postinumeroalueet eivät noudata tarkasti kuntien rajoja. Lisäksi isommat luvut on pyöristetty lukemisen helpottamiseksi. Taulukko perustuu tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoon vuodenvaihteesta 2014-2015.

Postinumeroalueet ovat tärkeä osa oheista kunnan palveluhakemisto. Yritykset ja ammatinharjoittajat löytyvät postinumeron perusteella Honkajoen lisäksi lähiseudulta naapurikuntien lähimmiltä postinumeroalueilta.

Ilmoita Honkajoen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Honkajoella 190 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Honkajoella työttömyys vähentynyt vuodessa 5,3 prosenttiyksikköä

Honkajoella työttömyys on vähentynyt harvinaisen paljon paljon koko Suomeen verrattuna.

Honkajoen nuorimmat asukkaat löytyvät Lohikon alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Honkajoen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"