Kotikunta

Humppila

Kanta-Hämeessä sijaitsevan 2 400 asukkaan Humppila on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Väki vähenemässä lähes kaikissa kunnissa

Tilastokeskuksen tuoreen ennusteen mukaan väkiluku on vähenemässä lähes kaikissa Suomen kunnissa. Humppilassa väestökato on Suomen suurimpia. Täällä askukasmäärän odoteen laskevan nykyisestä 2 190 asukkaasta 1 850 asukkaaseen kymmenessä vuodessa. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Humppilassa olisi enää 1 650 asukasta.

Pitkälti yli kaksisataa kuntaa on menettämässä väestöään muuttoliikkeen vuoksi ja koska syntyvyys on pienempää kuin kuolleisuus. Väestö kasvaa vain noin viidessäkymmenessä kunnassa. Kasvua tapahtuu enimmäkseen suurimmissa kaupungeissa ja niiden ympärillä olevissa kunnissa.

Väestön prosentuaalinen muutos kymmenen vuoden kuluessa Humppilassa ja lähikunnissa.



||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  12.2 %   232 000 -> 260 000 Vantaa
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  9.6 %   238 000 -> 261 000 Tampere
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  7.0 %   193 000 -> 206 000 Turku
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  0,8 %  5 530 000 -> 5 570 000 Suomi
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -7.0 %   16 900 -> 15 700 Forssa
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -7.0 %   8 700 -> 8 100 Somero
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -7.0 %   2 320 -> 2 150 Koski Tl
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -7.1 %   2 330 -> 2 170 Ypäjä
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -7.4 %   15 900 -> 14 700 Loimaa
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -8.5 %   52 000 -> 47 000 Salo
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -9.1 %   4 700 -> 4 300 Urjala
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -10.8 %   6 000 -> 5 400 Tammela
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -12.4 %   5 100 -> 4 500 Jokioinen
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -13.3 %   2 840 -> 2 460 Punkalaidun
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -15.4 %   2 190 -> 1 850 Humppila
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -19.9 %   4 800 -> 3 880 Ilomantsi


Oikealle osoittava pylväs kertoo väestön kasvusta ja vasemmalle osoittava väestön vähenemisestä.
Pylvään pituus kuvaa prosentteina ennakoitua väestön muutosta seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Prosenttiluvun jälkeen on kunnan nykyinen väkiluku ja sitten väestöennusteen osoittama väkiluku vuoden 2030 alussa.
Ilomantsissa asukasmäärän pieneneminen on prosentuaalisesti lähes suurinta Suomessa. Vantaalla puolestaan asukasmäärän prosentuaalinen kasvu on yksi suurimmista koko Suomessa.


Väestön väheneminen merkitsee asuntojen arvon alenemista ja työpaikkojen vähenemistä. Jos lapsia ei synny, ei tarvita opettajia, koulurakennuksia eikä muitakaan nuorisotyöntekijöitä. Tällaisilta paikkakunnilta häviävät helposti myös teolliset työpaikat. Väestön väheneminen on monessa kunnassa suuri huoli. Lestijärven kunta kävi tosissaan taistoon väestökatoa vastaan ja päätti alkaa maksaa 10 000 euron vauvarahan jokaisesta uudesta syntyvästä kuntalaisesta.

Väestön kasvu tuo positiivisen kierteen työpaikkoihin ja rakentamiseen. Myös asuntojen hinnat nousevat, mikä ei varmaan ole ilon aihe ainakaan ensiasunnon ostajalle.

Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä. Tilastokeskuksen väestöennuste on julkaistu syyskuussa 2019.

Linkki tilastoon: Tilastokeskus, väestöennuste alueittain

Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, tiedote väestöennusteesta

Pauli Savolainen 2.10.2019

Ilmoita Humppilan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Humppilassa 340 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Humppilassa työttömyys vähentynyt vuodessa 3,3 prosenttiyksikköä

Humppilassa työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Humppilan nuorimmat asukkaat löytyvät Minkiön alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Humppilan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2018 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"