Kotikunta

Hyvinkää

Hyvinkää on keskikokoinen mukava 47 000 asukkaan kaupunki Uudellamaalla.

Hae palvelut

Hyvinkään nuorimmat asukkaat löytyvät Martin alueelta

Martin postinumeroalueen asukkaiden keski-ikä on 32 vuotta, mikä on 9 vuotta vähemmän kuin Hyvinkäällä asuvien keski-ikä 41 vuotta.

Tilastokeskus pitää meistä suomalaisista niin tarkkaa lukua, että tiedämme postinumeroalueittain väestön keski-iän. Koko Suomessa postinumeroalueittainen ikävaihtelu on käsittämättömän suurta. Joillakin postinumeroalueilla väestö on jopa lähes 70 vuotta vanhaa, kun taas toisaalla keski-ikä jää 25 vuoteen. Hyvinkään sisällä vaihtelu ei ole näin suurta, mutta eroja löytyy täältäkin.

Keski-ikään syntyy eroja, kun vasta rakennetuille asuntoaluille muuttaa nuorehkoja lapsiperheitä. Siten uudet asuntoalueet jäävät keski-iältään nuoremmiksi. Alhaista keski-ikää selittää muuttoliikkeen lisäksi uskonnollisuus. Hyvä esimerkki tästä on lestadiolaisvaltainen Limingan Tupos, jossa väestön keskimääräinen ikä jää alle 25 vuoden. Reilun 3000 asukkaan postinumeroalueella on yli 800 koululaista ja melkein yhtä paljon alle kouluikäisiä. Tupoksessa lapsilla ei ole puutetta leikkikavereista.

Muuttoliikkeen takia nuoria ihmisiä asuu paljon myös Espoon Otaniemessä. Aalto-yliopiston opiskelija-asunnoissa asuu pääasiassa sinkkuopiskelijoita ja nuoria opiskelijaperheitä. Opintojen loputtua ihmiset muuttavat muualle ja tilalle tulee uusia nuoria opiskelijoita. Otaniemessä väestön keski-ikä on vain 26 vuotta.

Iäkkäiden ihmisten asuttamia postinumeroalueita löytyy syrjäisistä maaseutukylistä. Sodan jälkeen raivatuilta pientiloilta lapset ovat muuttaneet työn ja koulutuksen perässä kaupunkeihin. Vanhemmat ovat jääneet asuttamaan näiden kuolevien kylien pieniä maataloja. Sallan Aholanvaarassa asuvan noin viidenkymmenen henkilön keski-ikä on uskomattomat 69 vuotta.

Hyvinkään iäkkäimmät asukkaat ovat Hyvinkään Keskuksen alueella. Asukkaiden keski-ikä on siellä 47 vuotta. Nuorimmat asukkaat löytyvät  Martin postinumeroalueelta. Siellä asukkaiden keski-ikä on 32vuotta, mikä on 9 vuotta vähemmän kuin kaikkien kuntalaisten keski-ikä 41 vuotta.

Kaikkien suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta ja väkimäärä 5,5 miljoonaa.

PostinumeroNimiAsukkaitaKeski-ikä
05810Martti560032
05620Noppo136036
05720Kytäjä54038
05820Mustamännistö520039
05840Hyvinkäänkylä-Vehkoja380039
05460Hakalanmäki-Hakala340040
05860Talvisilta144041
05470Palopuro33041
05510Päivärinta46042
05830Kirjavatolppa-Kruununpuisto720042
05950Ridasjärvi42042
05880Paavola-Vaivero350043
05900Vieremä390047
05800Hyvinkää Keskus940047
Yhteensä4660041
Vertailua
91910Tupos (Liminka)321025
98770Aholanvaara (Salla)4668
Suomi548000042

Taulukkoon on koottu Hyvinkään kunnan asukkaat ja heidän keski-iät postinumeroalueittain. Asukkaiden lukumäärä ei välttämättä täsmää kunnan asukkaiden lukumäärään, sillä postinumeroalueet eivät noudata tarkasti kuntien rajoja. Lisäksi isommat luvut on pyöristetty lukemisen helpottamiseksi. Taulukko perustuu tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoon vuodenvaihteesta 2014-2015.

Postinumeroalueet ovat tärkeä osa oheista kunnan palveluhakemisto. Yritykset ja ammatinharjoittajat löytyvät postinumeron perusteella Hyvinkään lisäksi lähiseudulta naapurikuntien lähimmiltä postinumeroalueilta.

Pauli Savolainen 20.12.2016

Ilmoita Hyvinkään puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Hyvinkääläiset starttasivat 1 240 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 209 voidaan tankata pistorasiasta.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Hyvinkääläiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Hyvinkään nuorimmat asukkaat löytyvät Martin alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Hyvinkään puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"