Kotikunta

Ii

Ii on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Pohjanmaalla.

Hae palvelut

Työttömyystilastoissa positiivinen vire

Sekä kokonaistyöttömyys että pitkäaikaistyöttömyys ovat kääntyneet laskuun Suomessa viime kuukausina. Iikin on saanut osansa tästä suunnan muutoksesta.

Valtakunnallisesti työttömien työnhakijoiden määrä on pienentynyt vuoden kuluessa yli kahdella prosenttiyksikllä. Vuosi sitten tammikuussa Suomessa työtä vailla oli 343 000 henkilöä. Kuluvan vuoden alussa työtä hakevien määrä oli enää 286 000 henkilöä.  Rakennetyöttömyys on myös kääntynyt laskuun, mutta muutos ei ole yhtä suuri. Vuosi sitten tammikuussa pitkäaikaistyöttömiä oli 208 000 ja nyt 174 000.

Iissä työttömiä työnhakijoita oli vuosi sitten 700 henkilöä, joista rakennetyöttömiä 394. Nyt tammikuussa työttömiä oli 590, joista rakennetyöttömiä 331 henkilöä.

Erityisen huolestuttavaa on sekä hallitukselle että työttömille vaikeasti työllistettävien suuri osuus kaikista työttömistä. Kaksi kolmasosaa työttömistä eli noin 176 000 työtöntä on ollut vailla palkkatyötä vähintään 16 kuukautta. Iissä vaikeasti työllistyvien osuus on noin puolet kaikista työttömistä. Osuus on vähän pienempi kuin koko Suomessa.

Rakennetyöttömillä tarkoitetaan vähintään vuoden työttöminä olleita pitkäaikaistyöttömiä sekä erilaisiin työllistämiskoulutuksiin osallistuneita, joilla ei ole ollut palkkatyötä viimeiseen 16 kuukauteen.


Työttömyys kymmenen vuoden ajalta Iissä


Sinisellä viivalla on merkitty Iin työttömyysaste. Vihreällä viiva rakennetyöttömyyttä eli vaikeasti työllistettävien osuutta työttömistä.

Sinertävät viivat kuvaavat koko Suomen työttömyysastetta.

Suomen työttömyysaste on tässä laskettu työttömyystilaston perusteella samalla tavalla kuin Iin työttömyysaste. Siten Suomen ja Iin työttömyysprosentit ovat keskenään vertailukelpoisia.

Suomen virallisen kansainvälisesti vertailukelpoisen työttömyysasteen laskee Tilastokeskus haastattelemalla kuukausittain 12 000 henkilön työssäkäyntiä. Virallista valtakunnallista työttömyysastetta ei voi verrata suoraan Iin työttömyysasteeseen, silä laskentaperusteet ovat erilaiset.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Tilastokeskus, virallinen työttömyystilasto, ja sen selitys.

Pauli Savolainen 22.7.2017

Ilmoita Iin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Iiläiset starttasivat 73 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 10 voidaan tankata pistorasiasta.

Iissä työttömyys vähentynyt vuodessa 3 prosenttiyksikköä

Iissä työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Iin nuorimmat asukkaat löytyvät Iin Keskuksen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Iin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"