Kysymyksessä ei ole ylimääräinen rahaläjä, vaan kuluvan vuoden valtionosuus, jonka kunta on budjetoinut ja melkein kuluttanutkin jo ennen kuin vuosi on kunnolla alkanut.
Valtionosuuksilla tasataan kuntien välisiä eroja verokertymän ja kulujen suhteen. Tasausta tarvitaan, koska monen maalaiskunnan verotuloja vähentää työikäisen veroja maksavan väestön muutto isompiin keskuksiin ja kuluja lisäävät iäkkäiden tarvitsemat terveys- ja hoivapalvelut. Kunta tarvitsee välttämättä taloudellista tukea selvitäkseen lakisääteisistä velvoitteistaan. Tuki tulee riihikuivana rahana kunnan käyttövaroihin kuukausittain valtionosuutena.
Valtionosuuden määrittämisessä kolme eniten vaikuttavaa osaa ovat kunnan asukkaiden ikärakenne, sairastavuus ja verotulojen perusteella tehtävä valtionosuuden tasaus.
Lisäksi valtionosuuteen vaikuttaa työttömyysaste, kaksikielisyys, saamelaisuus, saaristoisuus, asukastiheys, koulutustausta, syrjäisyys ja työpaikkaomavaraisuus. Siirtymäsäännökset, jotka ovat seurauksia lainsäädännön muutoksista, lisäävät joidenkin kuntien valtionosuutta. Erikseen lasketaan opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus sekä kotikuntakorvaukset.
Laskennallisesta valtionosuudesta vähennetään kunnan omavastuuosuus, joka on noin 3600 euroa asukasta kohden vuodessa.
Valtionosuusjärjestelmää on yksinkertaistettu viime vuosina, mutta edelleen se on monimutkainen ja sisältäen päällekkäisiä komponentteja. Valtionosuuden määräytymisperusteita on nyt parikymmentä. Tänä vuonna uusina perusteina ovat toimeentulotuen siirto Kelalle ja kilpailukykysopimuksen vaikutus, joista ensimmäinen vähentää ja jälkimmäinen lisää valtionosuutta.
Juupajoella valtionosuus on 2 150 euroa asukasta kohden vuodessa. Tämä on aika vähän kun sitä verrataan utsjokelaisten saamaan 5500 euroon asukasta kohden, mutta aika paljon, kun sitä verrataan espoolaisten saamaan 190 euroon asukasta kohden. Huonoin tilanne on Kauniaisissa, jossa valtionosuus on negatiivinen, eli kaupungin on maksettava valtiolle noin 100 euroa asukasta kohden. Kotikuntakorvaukset, jotka eivät ole varsinaista valtionosuutta, kääntävät Kauniaisten rahavirran kuitenkin niin että valtiolta tulee rahaa 200 euroa asukasta kohden vuodessa.
Lapsista aiheutuvat suuret päivähoito -ja koulukulut ja vanhukset tarvitsevat kalliita hoivapalveluja. Valtionosuuden ikärakenneosuuden laskemiseksi kunnan asukkaat jaetaan ikäluokkiin. Valtionosuus saadaan kertomalla ikäluokan perushinta asukkaiden määrällä. Esimerkiksi Juupajoella on 69 vähintään 85 vuotta täyttänyttä henkilöä. Tämän ikäluokan perushinta on 19436 euroa, joten he kasvattavat valtionosuutta peräti 1 340 000 eurolla.
Ikärakenteen perusteella maksetaan eniten valtionosuutta Limingalle ja Tyrnävälle, jotka molemmat saavat noin 4400 euroa asukasta kohden vuodessa. Vähiten, noin 3000 euroa asukasta kohden, saavat Pelkosenniemi, Helsinki, Tampere ja Inari. Ero ääripäiden välillä on noin 1400 euroa asukasta kohden.
Alla olevaan taulukkoon on koottu valtionosuudet ikäluokittain Juupajoella.
Ikä vuosissa | Henkilöä | €/henkilö | Yhteensä |
---|---|---|---|
alle 6v | 120 | 8399 | 1 010 000 |
6v | 20 | 8904 | 178 000 |
7-12 | 143 | 7459 | 1 070 000 |
13-15 | 63 | 12805 | 810 000 |
16-18 | 63 | 4082 | 257 000 |
19-64 | 1041 | 1051 | 1 090 000 |
65-74 | 297 | 2133 | 630 000 |
75-84v | 172 | 5776 | 990 000 |
yli 84v | 69 | 19436 | 1 340 000 |
Ikärakenne yhteensä | 1988 | 7 400 000 |
Väestön määrä ikäryhmittäin on laskettu 31.12.2015. Valtionosuuden laskennassa käytetään vuoden 2015 tilastotietoja.
Toinen tärkeä valtionosuuteen vaikuttava asia on sairastavuus, joka lasketaan kuntakohtaisen sairastavuuskertoimen avulla. Juupajoella sairastuvuuskerroin on 1,00. Kuntakohtainen kerroin kuvaa sairastavuutta verrattuna koko Suomeen, jonka sairastavuuskerroin on tasan yksi. Eli Juupajoella sairastetaan yhtä paljon kuin koko Suomessa keskimäärin. Terveintä väestö on Limingassa, jossa sairastuvuuskerroin on vain 0,62. Suurin kerroin ja sairain väestö on Rautavaaralla, jossa sairauksia on 2,04 kertaa enemmän kuin koko maassa keskimäärin. On selvää, että kuntalaisten ikärakenne vaikuttaa sairastavuuten.
Kerroin lasketaan tilastotietojen perusteella, jotka kerätään Tilastokeskuksesta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Kansaneläkelaitokselta ja Eläketurvakeskuksesta. Laskennassa huomioidaan vakavien sairauksien kuten diabetes-, psykoosi-, sydän- ja syöpäpotilaiden sekä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien määrä kunnassa.
Valtionosuus saadaan kertomalla ensin sairastavuuden perusosa, 1159 euroa, kunnan sairastavuuskertoimella (Juupajoella 1,00) ja sitten kunnan asukkaiden määrällä (Juupajoella 1988). Kertolaskun tuloksena Juupajoelle tulee sairastavuuden perusteella 2,30 miljoonaa euroa valtionosuutta.
Suurimmat erot valtionosuuksiin kuntien välille aiheuttaa verotulojen tasaus. Verotulojen tasauksessa siirretään rahaa valtiolta ja noin kolmeltakymmeneltä kunnalta, joissa asuu veronmaksukykyistä väestöä, muille kunnille. Asukasta kohti laskettuna suurin maksaja on Kauniainen, joka menettää valtionosuutta yli 1360 euroa asukasta kohti. Suurin hyötyjä on Merijärvi, joka saa 1400 euroa asukasta kohti. Näiden kuntien välille verotulojen tasauksesta syntyy eroa lähes 2800 euroa asukasta kohden.
Juupajoki sai verotulojen tasausta 520 euroa asukasta kohden vuodessa, yhteensä 1 020 000 euroa.
Verotulojen tasauksen laskenta on monimutkaisinta kaikista. Siinä verrataan kunnan verotuloja koko Suomen verotuloihin. Kunta saa valtionosuuteen lisäystä jos kunnan laskennallinen verotulo asukasta kohden on pienempi kuin koko maan keskiarvo. Lisäys on 80 prosenttia laskennallisen verotulon erotuksesta. Jos taas laskennallinen verotulo asukasta kohden ylittää koko maan keskiarvon, valtionosuutta pienennetään 30 prosenttia verotulojen erotuksesta lisättynä mainitun ylityksen luonnollisella logaritmilla. Luonnollinen logaritmi muunnetaan prosenttiyksiköiksi. Verorikkailta kunnilta kerätään vähemmän rahaa, kuin mitä sitä jaetaan köyhemmille kunnille. Valtio tasaa erotuksen omista verotuloistaan.
Tarkempia tietoja laskentaperusteista löytyy lakitekstistä.
Selitys | €/asukas | €/vuodessa |
---|---|---|
Ikärakenne | 3 710 | 7 400 000 |
Sairastavuus | 1 160 | 2 300 000 |
Verotulojen tasaus | 520 | 1 020 000 |
Muut | 243 | 480 000 |
Loput | 315 | 780 000 |
Kunnan omavastuuosuus | -3627 | - 7 200 000 |
Vertailukelpoinen summa | 2 390 | 4 800 000 |
Kultuuri- ja opetustoimi | - 235 | - 470 000 |
Kotikuntakorvaus | - 3,97 | - 7 900 |
Maksettava valtionosuus | 2 150 | 4 300 000 |
Vertailukelpoinen summa tarkoittaa valtionosuutta, joka lasketaan kaikille kunnille samoilla perusteilla. Summaa voi verrata muiden kuntien saamaan valtionosuuteen. Kun tähän lisätään kulttuuri- ja opetustoimen valtionosuus ja kotikuntakorvaukset, saadaan maksatukseen tuleva valtionosuus.
Valtionosuuteen vaikuttavat vielä monet muut tekijät, jotka ovat koko maan tasolla melko pieniä, mutta yksittäisen kunnan kohdalla voivat olla ratkaisevan suuria. Laskentakaavat ovat monimutkaisia. Ne löytyvät Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta -laista.
Kunnan työttömyysaste vaikuttaa valtionosuuteen 20 eurosta 150 euroon asukasta kohden.
Kaksikielisyys on merkittävä valtionosuuden lisääjä ruotsinkielisissä kunnissa. Esimerkiksi Raasepori saa sen perusteella valtionosuutta yli 200 euroa asukasta kohden. Myös saamenkielisyys lisää valtionosuutta.
Vieraskielisten määrä lisää valtionosuutta tuntuvasti. Maahanmuuttajia vastanottavat kunnat saavat suuremman valtionosuuden.
Saaristolaisuuden katsotaan aiheuttavan kuluja, joita hyvitetään lisäämällä valtionosuutta. Puumalan kunta saa saaristolaisrahaa lähes miljoonan vuodessa. Muita saaristokuntia ovat Kustavi, Enonkoski, Sulkava, Hailuoto, Maalahti, Kemiönsaari ja Parainen.
Asukastiheys nostaa harvaan asuttujen Lapin kuntien valtionosuutta tuntuvasti. Inari saa harvan asutuksen vuoksi 5,3 miljoonaa ylimääräistä valtionosuutta. Se on lähes 1000 euroa asukasta kohden.
Koulutus tai pikemminkin sen puute lisää valtionosuutta enimmillään 80 eurolla asukasta kohti. Parhain koulutus on kempeleläisillä, jotka eivät saa koulutuksen perusteella valtionosuutta lainkaan.
Otsakkeen alle on kerätty iso joukko valtionosuuteen vaikuttavia tekijöitä.
Suurin merkitys tässä ryhmässä veromenetysten kompensaatio, joka lasketaan jokaiselta vuodelta 2010-2017 erikseen. Yhteensä kompensaatiot vaikuttavat valtionosuuteen koko Suomessa 1600 miljoonan euron verran. Laskemista kompensaatioissa riittää, sillä vuoden 2017 veromenetyksen kompensaation suuruuteen vaikuttaa perustulo-, työtulo-, tulonhankinta-, eläketulo- ja kotitalousvähennysten korottamiset, asuntolainan korkovähennyksen rajaaminen, yrittäjävähennyksen käyttöönotto, valtionveron eläketulon vähennys ja ATI-tarkistus.
Suuret merkitykset ovat kilpailukykysopimuksen kompensaatiolla ja perustoimeentulon
siirrolla Kelaan. Nämä yhdessä vähentävät kuntien saamaa valtionosuutta
lähes 700 miljoonalla eurolla.
Työpaikkaomavaraisuus vaikuttaa kaikkien kuntien valtionosuuteen. Tällä perusteella rahaa jaetaan 200 miljoonaa euroa.
Osa kunnista saa tukea syrjäisyyden perusteella ja saamelaisten kotiseutualueen kunnat saavat myös merkittävää tukea. Kokonaisuudessaan nämä tuet ovat pieniä, mutta niitä saaville kunnille hyvin tärkeitä.
Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus määräytyy kunnan ylläpitämien oppilaitosten ja niissä olevien opiskelijoiden määrän perusteella. Tämä osuus ei ole vertailukelpoinen kuntien välillä, sillä kuntayhtymien hallinnassa olevien ja itsenäisten oppilaitosten rahoitus tulee suoraan valtiolta. Esimerkiksi Kajaanin ja Kuopion välille syntyy kymmenien miljoonien ero valtionosuuteen, koska Kajaani ylläpitää ammatillisia oppilaitoksia ja saa rahaa niistä, mutta Kuopiossa ammatilliset oppilaitokset toimivat Savon koulutuskuntayhtymässä, joka saa rahat suoraan valtiolta.
Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudesta vähennetään kunnan omavastuuosuus, joka on 254 euroa asukasta kohden. Tämän vuoksi valtaosalle kunnista valtionosuus on negatiivinen eli pienentää valtionosuuden kokonaissummaa.
Peruskoulujen rahoitus lasketaan ikärakenteen perusteella, eikä se siten näy tässä osuudessa.
Kotikuntakorvausta maksetaan silloin, kun lapsi tai nuori suorittaa oppivelvollisuuttaan muualla kuin kotikunnassaan. Kotikunta on velvollinen korvaamaan opetuksesta kunnalle, jossa opetus tapahtuu. Useimmiten kunnan nuoria opiskelee muualla ja samaan aikaan muualta tulleita opiskelee kunnan kouluissa. Näiden erotus lisää tai vähentää valtionosuutta.
Kuntaliiton sivuilta löytyy mainio exel-taulukko valtionosuuksista.
Valtiovarainministeriön exel -taulukosta puuttuvat opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet.
Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet kunnittain ja oppilaitoksittain
Ajantasainen laki 2009/1704 valtionosuuksista
Pauli Savolainen 10.2.2017
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitustaKokemuksia neljästä yrityksestä, kun omakotitalon peltikattoa uusittiin.
Fossiiliset voimanlähteet pitivät pintansa, sillä vain yksi auto käyttää sähköä voimanlähteenä.
Korona lisäsi Juupajoella työttömien ja lomautettujen lukumäärä 39 henkilöllä kahdessa kuukaudessa.
Juupajoki sai koronatukea 251 euroa asukasta kohde. Tuki edustaa likimain Suomen keskiarvoa.
Tuloveroprosentti, vanhalta nimeltään veroäyri, on noussut Juupajoella 2,00 prosenttiyksikköä kymmenessä vuodessa.
Vuosittain päättyy keskimäärin 25 juupajokelaisen elämä. Paljonko enimmillään korona lisäisi kuolleisuutta Juupajoella?
Uusi myyntiopas yksityishenkilölle, joka aikoo itse myydä autonsa.
Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.
Veikkus kahmii Juupajoen köyhimmiltä rahaa 120 000 euroa rahapeliautomaateilla.
Europarlamenttivaalit eivät juuri kiinnostaneet äänestäjiä. Eduskuntavaaleissa äänestysvilkkaus oli 72 %, mutta EU-vaaleissa vain 43 %
Perusuomalaiset ovat tehneet oman laskelmansa maahanmuuttajista aiheutuvista kuluista veronmaksajille.
Viimeisen vuoden kuluessa Juupajoella työttömyys on vähentynyt 1,6 prosenttiyksikköä. Koko Suomessa työttömyys on vähentynyt 0,9% samassa ajassa. Juupajoella työttömyyden kehitys on ollut keskimääräistä parempaa.
Maailmalta on tullut paljon pakolaisia ja muita muuttajia Suomeen. Juupajokikin on saanut heistä osansa.
Juupajoella työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.
Millaisia kesäteatteriesityksiä on tarjolla Juupajoella ja lähikunnissa?
Keskimäärin yksi kolmestatuhannesta on intersukupuolinen. Juupajokelaisista todennäköisesti kukaan ei ole intersukupuolinen.
Syntyvyys on ollut pienempää viimeksi 150 vuotta sitten suurten nälkävuosien aikaan.
Juupajokelaisista yrityksistä 42 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 1 420 000 euroa yhteisöveroja.
Moni juupajokelainen on jättänyt kotikuntansa lisäksi kotimaansa ja muuttanut ulkomaille työn, puolison tai seikkailun perässä.
Presidentinvaalien hopeasijasta taisteltiin Juupajoellakin, mutta Sauli Niinistön ykkösasema ei ollut uhattuna yhdessäkään kunnassa.
Juupajokelaisista käytti äänioikeutettaan 1 100 henkilöä, mikä vastaa 72 prosentin osuutta kaikista äänestäjistä.
Ennakkoäänestämässä kävi 46 prosenttia juupajokelaisista äänioikeutetuista. Äänioikeus on 1 540 juupajokelaisella ja näistä 700 äänesti presidenttiä ennakkoon.
On yksi verolaji, jonka kiertämminen onnistuu vain hautausmaalla. Tuo vero tuotti Juupajoelle viime vuonna 600 000 euroa
Juupajoki kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.
Erityisesti pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on kasvanut.
Kaksi kolmesta käytti Juupajoella äänioikeuttaan. Ännestysvilkkaus oli keskitasoa koko Suomeen verrattuna.
Kolmannes juupajokelaisista ei malttanut odottaa äänestyspäivää.
Kun Juupajoella on 1 990 asukasta ja valtio maksaa jokaisesta kuntalaisesta 2 150 euroa, niin kunta saa selvää rahaa 4,3 miljoonaa euroa, mutta laskentasäännöt ovat monimutkaiset.
Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.
Useimpia auton omistajia kiinnostaa tietää, paljonko auto kuluttaa polttoainetta. Nyt kulutuksen seuraaminen on helppoa
Mistä löydän nuohoojan, kirvesmiehen tai hierojan, kun puuttuu vanha keksintö, puhelinluettelo.
Kotikunta.fi on uusi Juupajoen puhelinluettelo ja paljon enemmän.
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitusta