Demokraattisen yhteiskunnan peruspilari on äänioikeus ja sen noudattamatta jättäminen on uhka tasa-arvoiselle yhteiskunnalle. Juupajokelaiset käyttivät kansalaisoikeuttaan eduskuntavaaleissa kohtuullisesti. Silloin äänesti 69 prosentia äänioikeutetuista. Reilua kuukautta myöhemmin EU-vaaleissa oikeudesta oli tullut laistettava velvollisuus ja vaaliuurnille vaivautui vain enää 39 prosenttia äänioikeutetuista.
Koko Suomessa eeuroparlamenttivaalien äänestysaktiivisuus oli noin 30% yksikköä pienempi kuin eduskuntavaalien äänestysaktiivisuus. EU-vaaleissa äänioikeuttaan käytti 43 % ja eduskuntavaaleissa 72 % Suomessa asuvista äänioikeutetuista. Kun äänestysaktiivisuus ei jakaantunut maantieteellisesti tasan, se aiheutti jonkinlaisen demokratiavajeen europarlamentaarikkojen valinnassa.
Helsingissä ja Espoossa äänestysvilkkaus oli 55 % luokkaa. Myös Turussa ja Tampereella ylitettiin reilusti koko maan keskiarvo, 43 %. Kauniaisissa olivat ahkerimmat äänestäjät, sillä siellä 70 % äänioikeutetuista äänesti eurovaaleissa.
Passiivisia äänestäjiä oli erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen pienissä kunnissa. Pieksämäellä, Varkaudessa, Kuusamossa, Imatralla sekä kymmenissä pienissä maalaiskunnissa vain noin kolmasosa äänioikeutetuista vaivautui vaaliuurnalle.
Suurten kaupunkien äänestysaktiivisuus hyödytti erityisesti Vihreitä ja Kokoomusta. Maalaiskuntien passiivisuudesta kärsi eniten Keskustapuolue, joka menetti kolmesta europarlamenttiedustajasta yhden ja sai historiansa huonoimman vaalituloksen. Alueellinen äänestysaktiivisuuden vaihtelu aiheutti näissä EU-vaalissa paikkajaossa tuntuvan demokratiavajeen.
Toisen tyylisestä demokratiavajeesta kärsi Sari Essayah, jonka henkilökohtainen äänimäärä ylitti reilusti monen parlamenttiin valitun äänimäärän, mutta KD:n puolueäänet eivät riittäneet yhteenkään parlamenttipaikkaan.
Koko Suomesta löytyy vain yksi kunta, jossa EU-vaaleihin osallistuttiin ahkerammin kuin eduskuntavaaleihin. Ahvenanmaalaisen Sottungan 82 äänioikeutetusta äänesi EU-vaalissa 48 henkilöä ja eduskuntavaaleissa 45 henkilöä. Ahvenanmaalaiset äänestivät muutoinkin ahkerasti EU-vaaleissa ja varmistelivat siten RKP:n ehdokkaan Nils Thorvaldsin pääsyä europarlamenttiin.
Parissakymmenessä kunnassa äänestysaktiivisuus EU-vaaleissa oli alle puolet eduskuntavaalien äänestysaktiivisuudesta. Tällaisia kuntia olivat esimerkiksi Outokumpu, Pudasjärvi ja Ilomantsi. Siikajokelaisista äänesti eduskuntavaaleissa 2800 ja EU-vaaleissa vain 1200 henkilöä. Kunnassa on noin 3800 vaalikelpoista asukasta.
Kuviossa on EU-vaalien äänestysaktiivisuus tummansinisenä pylväänä ja eduskuntavaalien vaaleansinisenä pylväänä. Numeroilla on äänestysaktiivisuus prosentteina molemmissa vaaleissa. Kuviosta selviää, että Juupajoella EU-vaaleissa äänesti 39 ja eduskuntavaaleissa 69 prosenttia kuntalaisista.
EU-vaalit Juupajoki
Eduskuntavaalit Juupajoki
Pauli Savolainen 29.5.2019
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitustaKokemuksia neljästä yrityksestä, kun omakotitalon peltikattoa uusittiin.
Fossiiliset voimanlähteet pitivät pintansa, sillä vain yksi auto käyttää sähköä voimanlähteenä.
Korona lisäsi Juupajoella työttömien ja lomautettujen lukumäärä 39 henkilöllä kahdessa kuukaudessa.
Juupajoki sai koronatukea 251 euroa asukasta kohde. Tuki edustaa likimain Suomen keskiarvoa.
Tuloveroprosentti, vanhalta nimeltään veroäyri, on noussut Juupajoella 2,00 prosenttiyksikköä kymmenessä vuodessa.
Vuosittain päättyy keskimäärin 25 juupajokelaisen elämä. Paljonko enimmillään korona lisäisi kuolleisuutta Juupajoella?
Uusi myyntiopas yksityishenkilölle, joka aikoo itse myydä autonsa.
Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.
Veikkus kahmii Juupajoen köyhimmiltä rahaa 120 000 euroa rahapeliautomaateilla.
Europarlamenttivaalit eivät juuri kiinnostaneet äänestäjiä. Eduskuntavaaleissa äänestysvilkkaus oli 72 %, mutta EU-vaaleissa vain 43 %
Perusuomalaiset ovat tehneet oman laskelmansa maahanmuuttajista aiheutuvista kuluista veronmaksajille.
Viimeisen vuoden kuluessa Juupajoella työttömyys on vähentynyt 1,6 prosenttiyksikköä. Koko Suomessa työttömyys on vähentynyt 0,9% samassa ajassa. Juupajoella työttömyyden kehitys on ollut keskimääräistä parempaa.
Maailmalta on tullut paljon pakolaisia ja muita muuttajia Suomeen. Juupajokikin on saanut heistä osansa.
Juupajoella työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.
Millaisia kesäteatteriesityksiä on tarjolla Juupajoella ja lähikunnissa?
Keskimäärin yksi kolmestatuhannesta on intersukupuolinen. Juupajokelaisista todennäköisesti kukaan ei ole intersukupuolinen.
Syntyvyys on ollut pienempää viimeksi 150 vuotta sitten suurten nälkävuosien aikaan.
Juupajokelaisista yrityksistä 42 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 1 420 000 euroa yhteisöveroja.
Moni juupajokelainen on jättänyt kotikuntansa lisäksi kotimaansa ja muuttanut ulkomaille työn, puolison tai seikkailun perässä.
Presidentinvaalien hopeasijasta taisteltiin Juupajoellakin, mutta Sauli Niinistön ykkösasema ei ollut uhattuna yhdessäkään kunnassa.
Juupajokelaisista käytti äänioikeutettaan 1 100 henkilöä, mikä vastaa 72 prosentin osuutta kaikista äänestäjistä.
Ennakkoäänestämässä kävi 46 prosenttia juupajokelaisista äänioikeutetuista. Äänioikeus on 1 540 juupajokelaisella ja näistä 700 äänesti presidenttiä ennakkoon.
On yksi verolaji, jonka kiertämminen onnistuu vain hautausmaalla. Tuo vero tuotti Juupajoelle viime vuonna 600 000 euroa
Juupajoki kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.
Erityisesti pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on kasvanut.
Kaksi kolmesta käytti Juupajoella äänioikeuttaan. Ännestysvilkkaus oli keskitasoa koko Suomeen verrattuna.
Kolmannes juupajokelaisista ei malttanut odottaa äänestyspäivää.
Kun Juupajoella on 1 990 asukasta ja valtio maksaa jokaisesta kuntalaisesta 2 150 euroa, niin kunta saa selvää rahaa 4,3 miljoonaa euroa, mutta laskentasäännöt ovat monimutkaiset.
Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.
Useimpia auton omistajia kiinnostaa tietää, paljonko auto kuluttaa polttoainetta. Nyt kulutuksen seuraaminen on helppoa
Mistä löydän nuohoojan, kirvesmiehen tai hierojan, kun puuttuu vanha keksintö, puhelinluettelo.
Kotikunta.fi on uusi Juupajoen puhelinluettelo ja paljon enemmän.
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitusta