Kotikunta

Jyväskylä

Jyväskylä on keskikokoinen mukava 140 000 asukkaan kaupunki Keski-Suomessa.

Hae palvelut

Syntyvyys laskussa Jyväskylässäkin

Jyväskylässä syntyi viime vuonna 1 380 lasta. Toissavuonna Jyväskylässä syntyi 1 450 vauvaa, eli nyt äitiyspakkauksia tarvittiin 68 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Uusista jyväskyläläisista oli tyttöjä 690 ja poikia 690.

Valtakunnallisesti lapsia syntyi vain 50 300. Edellisen kerran lapsia on syntynyt tätä vähemmän 150 vuotta sitten, kun suomalaisia rasittivat suuret nälkävuodet. Silloin kahdeksan prosenttia suomalaisista kuoli nälkään ja viimeisenä nälkävuonna 1868 syntyi vain 47 000 lasta.

Syntyvyyden lasku on ollut rajua viime vuosina. Kahdeksan vuotta aikaisemmin vuonna 2009 syntyi 60 400 lasta, mikä on 10 000 enemmän viime vuonna. Suurinta syntyvyys oli heti sodan jälkeen, jolloin neljä miljoonaa suomalaista sai enimmillään 108 000 lasta vuodessa.

Syntyperäisten suomalaisten määrä laskee voimakkaasti. Nykyisellä syntyvyydellä väestön eliniän pitäisi olla 110 vuotta, että suomalaisten määrä pysyisi ennallaan. Sodan jälkeen eliniäksi olisi riittänyt 37 vuotta. Käytännössä väestö lisääntyi sodan jälkeen ja nyt se pienenisi voimakkaasti ilman maahanmuuttoa.




::::::::::::::::  0.2 %  Puumala
::::::::::::::::::::::::  0.3 %  Luhanka
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.5 %  Hankasalmi
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.6 %  Jämsä
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.6 %  Toivakka
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.8 %  Äänekoski
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.8 %  Mikkeli
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Muurame
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Petäjävesi
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Lahti
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: 0,9 % Suomi
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1 %  Tampere
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1 %  Jyväskylä
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1 %  Laukaa
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1.2 %  Uurainen
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1.8 %  Luoto


Kuviossa on laskettu viime vuonna syntyneiden osuus kaikista kuntalaisista. Jyväskylän väkiluku oli vuoden vaihteessa 140 000 henkilöä ja viime vuonna syntyi 1 380 vauvaa. Vauvoja on siis 1 prosenttia kuntalaisista.

Luodossa asuu viitisen tuhatta asukasta ja siellä syntyi lähes sata lasta. Luotolaisista lähes kaksi prosenttia on alle vuoden ikäisiä. Vastaavasti reilun kahdentuhannen asukkaan Puumalassa syntyi vain neljä lasta eli puumalalaisista alle vuoden ikäisiä on vain 0,2 prosenttia.

Mitä pitempi pylväs sitä enemmän kunnassa syntyy lapsia. Jotta väestö ei vähenisi, pylvään pitäisi olla vähintään 1,2 % mittainen. Tähän yltää vain parikymmentä kuntaa Suomen 311 kunnasta.


Linkkejä:

Suuret nälkävuodet, wikipedia
Tilastokeskus, syntyvyys 2017
Tilastokeskuksen väestötilastot, joihin tämä artikkeli perustuu

Pauli Savolainen 27.4.2018

Ilmoita Jyväskylän puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Jyväskyläläiset starttasivat 2 030 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 313 voidaan tankata pistorasiasta.

Jyväskylässä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,2 prosenttiyksikköä

Jyväskylässä työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Jyväskyläläiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Jyväskylän nuorimmat asukkaat löytyvät Puuppolan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Jyväskylän puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"