Kotikunta

Kaarina

Kaarina on keskikokoinen mukava 35 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa.

Hae palvelut

Kaarinalle 9 300 000 euroa koronatukea

Kun summa jaetaan tasan kaarinalaisille, tukea tulee 279 euroa asukasta kohden. Tämä vastaa aika hyvin Suomen keskiarvoa, joka on 266 euroa asukasta kohden. Tukisumma kohentaa merkittävästi Kaarinan taloutta. Jos sama raha kerättäisiin kunnallisverolla, sitä pitäisi nostaa ensi vuonna noin 1,4 prosenttiyksikköä eli senttiä.

Valtio on jaellut lisätalousarvioissaan keväästä alkaen koronatukea kunnille runsaskätisesti ja summamutikassa. Jakoperusteet ovat olleet yksinkertaisia. Valtaosa tuesta on jaettu kerätyn kunnallisveron perusteella. Tukeen ovat vaikuttaneet myös kunnan asukasmäärä ja asukkaiden ikärakenne. Alle 18-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrät ovat kasvattaneet tukipottia. Yhteensä kunnille on maksettu suoria tukia 1500 miljoonaa euroa ja lisäksi sairaanhoitopiirit ovat saaneet noin 600 miljoonaa euroa.

Koronaan sairastuneiden määrä ei ole vaikuttanut kunnan saamaan tukeen. Tämä on ymmärrettävää, sillä koronarajoitukset ovat koskeneet kaikkia kuntia ja koronaan ovat valmistautuneet myös ne kunnat, jotka ovat säästyneet taudilta. Hengityssuojaimia ja muita suojavarusteita on hankittu, hoitokoteja eristetty, terveyskeskusten vastaanottotilat on suunniteltu uudelleen tartuntojen välttämiseksi, kouluissa on ollut etäopetusta ja päiväkodit ovat olleet kiinni.

Marraskuussa julkaistussa lisätalousarviossa otettiin ensimmäisen kerran huomioon todellisia koronakustannuksia, kun yhtenä jakoperusteena oli kunnan maksamien koronatestien lukumäärä. Testitukea oli kertynyt Kaarinalle marraskuun alkupuolella 1 920 000 euroa. Ensi vuonna tukea pyritään jakamaan enemmän kustannusperusteisesti.




::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   209 €  Pertunmaa  359 000€
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   247 €  Pori  20 900 000€
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   248 €  Turku  48 000 000€
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   249 €  Salo  13 000 000€
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   257 €  Sauvo  770 000€
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   263 €  Raisio  6 400 000€
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  266 € Suomi  1472 000 000€
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   267 €  Lieto  5 300 000€
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   268 €  Paimio  2 910 000€
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   268 €  Rusko  1 680 000€
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   269 €  Parainen  4 100 000€
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   270 €  Rauma  10 700 000€
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   274 €  Naantali  5 300 000€
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   277 €  Masku  2 650 000€
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   279 €  Kaarina  9 300 000€
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   300 €  Helsinki  194 000 000€
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::   390 €  Kauniainen  3 750 000€


Palkin pituus kuvaa kunnan saamaa koronatukea asukasta kohden. Oikeanpuolimmainen luku on kunnan saama kokonaistuki. Eniten tukea on saanut Kauniainen, 390 euroa asukasta kohden ja pienimmällä tuella joutuu selviämään Pertunmaa, jolle tukea tuli vain 209 euroa asukasta kohden.

Isoille kaupungeille tukea on tullut runsaasti yli keskiarvon ja pienet maalaispaikkakunnat ovat saaneet tyytyä keskiarvoa pienempiin tukiin.

Koronatuen suuruus ja jakoperusteet ihmetyttävät

Tuen tarkoituksena lienee korvata kunnille koronan torjunnasta aiheutuvat ylimääräiset kulut. Minkäänlaista kuntakohtaista selvitystä ylimääräisistä kuluista ei liene tehty, vaan tukea on jaettu kunnille eniten verokertymän perusteella. Korkeista verotuloista nauttivat rikkaat kunnat ovat saaneet eniten tukea. Köyhät maalaiskunnat, joissa eläkeläisten veronmaksukyky ja verokertymä on pieni, ovat saaneet vähiten tukea.

Toinen tarkoitus lienee korvata kunnille vähentyneet verotulot, kun korona on lisännyt työttömyyttä.

Sekä verokertymän perusteella että koronan kulukorvauksina tarkasteltuna tuen jakaminen näyttää omituiselta.

Verrataan Kuusamoa ja Kauniaista. Kuusamossa on noin 15 000 asukasta ja Kauniaisissa on noin 10 000 asukasta. Kuusamo sai tukea 247 euroa asukasta kohden, Kauniaisiin tukea tuli 390 euroa asukasta kohden. Kauniainen sai siis yli puolitoista kertaa enemmän tukea kuin Kuusamo.

Kuusamossa työttömyys on noussut ja verotulot ovat laskeneet rajusti Rukan talvimatkailun loppumiseen. Työttömyysprosentti nousi enimmillään lähes 30 prosenttiin, kun mukaan lasketaan työttömien työnhakijoiden lisäksi lomautetut. Kauniaisissa työttömien ja lomautettujen määrä kasvoi paljon maltillisemmin kuin Kuusamossa. Työttömien ja lomautettujen määrä jäi reilusti alle kahdenkymmenen prosentin.

Kauniaisissa on todettu 70 tartuntaa ja Kuusamossa 14 tartuntaa. Kuntien välillä ei voi olla kovin suurta eroa koronapotilaiden testauksen, jäljittämisen ja hoidon kustannuksissa. Pakko on kysyä, onko suomalaisia kohdeltu tasa-arvoisesti tukieurojen jaossa.

Koko Suomessa tuki on 266 euroa asukasta kohden. Keskiarvoa enemmän ovat saaneet Etelä-Suomen suuret kaupungit ja kunnat. Keskiarvoa pienemmälle ovat jääneet Pohjois- ja Itä-Suomen pienet kunnat. Tämä näkyy hyvin, kun verrataan tuen määrää Helsingin ja Joensuun ympäristöissä. Helsinki ja kaikki lähikunnat ovat saaneet tukea reilusti yli keskiarvon. Joensuu ja kaikki lähikunnat ovat jääneet Suomen keskiarvon alapuolelle.

Lähde: Valtioneuvoston tiedote, liitteenä koronatuet -taulukko

Pauli Savolainen 5.12.2020

Ilmoita Kaarinan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kaarinalaiset starttasivat 670 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 140 voidaan tankata pistorasiasta.

Oy NIT Naval Interior Team Ltd oli Kaarinan suurin yhteisöveronmaksaja

Kaarinalaisista yrityksistä 560 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 14 300 000 euroa yhteisöveroja.

Kaarinan nuorimmat asukkaat löytyvät Littoisten alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kaarinan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"