Palkin pituus kuvaa kunnan saamaa koronatukea asukasta kohden. Oikeanpuolimmainen luku on kunnan saama kokonaistuki. Eniten tukea on saanut Kauniainen, 390 euroa asukasta kohden ja pienimmällä tuella joutuu selviämään Pertunmaa, jolle tukea tuli vain 209 euroa asukasta kohden.
Isoille kaupungeille tukea on tullut runsaasti yli keskiarvon ja pienet maalaispaikkakunnat ovat saaneet tyytyä keskiarvoa pienempiin tukiin.
Tuen tarkoituksena lienee korvata kunnille koronan torjunnasta aiheutuvat ylimääräiset kulut. Minkäänlaista kuntakohtaista selvitystä ylimääräisistä kuluista ei liene tehty, vaan tukea on jaettu kunnille eniten verokertymän perusteella. Korkeista verotuloista nauttivat rikkaat kunnat ovat saaneet eniten tukea. Köyhät maalaiskunnat, joissa eläkeläisten veronmaksukyky ja verokertymä on pieni, ovat saaneet vähiten tukea.
Toinen tarkoitus lienee korvata kunnille vähentyneet verotulot, kun korona on lisännyt työttömyyttä.
Sekä verokertymän perusteella että koronan kulukorvauksina tarkasteltuna tuen jakaminen näyttää omituiselta.
Verrataan Kuusamoa ja Kauniaista. Kuusamossa on noin 15 000 asukasta ja Kauniaisissa on noin 10 000 asukasta. Kuusamo sai tukea 247 euroa asukasta kohden, Kauniaisiin tukea tuli 390 euroa asukasta kohden. Kauniainen sai siis yli puolitoista kertaa enemmän tukea kuin Kuusamo.
Kuusamossa työttömyys on noussut ja verotulot ovat laskeneet rajusti Rukan talvimatkailun loppumiseen. Työttömyysprosentti nousi enimmillään lähes 30 prosenttiin, kun mukaan lasketaan työttömien työnhakijoiden lisäksi lomautetut. Kauniaisissa työttömien ja lomautettujen määrä kasvoi paljon maltillisemmin kuin Kuusamossa. Työttömien ja lomautettujen määrä jäi reilusti alle kahdenkymmenen prosentin.
Kauniaisissa on todettu 70 tartuntaa ja Kuusamossa 14 tartuntaa. Kuntien välillä ei voi olla kovin suurta eroa koronapotilaiden testauksen, jäljittämisen ja hoidon kustannuksissa. Pakko on kysyä, onko suomalaisia kohdeltu tasa-arvoisesti tukieurojen jaossa.
Koko Suomessa tuki on 266 euroa asukasta kohden. Keskiarvoa enemmän ovat saaneet Etelä-Suomen suuret kaupungit ja kunnat. Keskiarvoa pienemmälle ovat jääneet Pohjois- ja Itä-Suomen pienet kunnat. Tämä näkyy hyvin, kun verrataan tuen määrää Helsingin ja Joensuun ympäristöissä. Helsinki ja kaikki lähikunnat ovat saaneet tukea reilusti yli keskiarvon. Joensuu ja kaikki lähikunnat ovat jääneet Suomen keskiarvon alapuolelle.
Lähde: Valtioneuvoston tiedote, liitteenä koronatuet -taulukko
Pauli Savolainen 5.12.2020
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitustaKokemuksia neljästä yrityksestä, kun omakotitalon peltikattoa uusittiin.
Uusista autoista 49 voidaan tankata pistorasiasta.
Korona lisäsi Kempeleessä työttömien ja lomautettujen lukumäärä 1 000 henkilöllä kahdessa kuukaudessa.
Kempele sai koronatukea 281 euroa asukasta kohden. Se ylittää valtakunnallisen keskiarvon reilusti.
Tuloveroprosentti, vanhalta nimeltään veroäyri, on noussut Kempeleessä maltillisesti 1,00 prosenttiyksikköä kymmenessä vuodessa.
Vuosittain päättyy keskimäärin 90 kempeleläisen elämä. Paljonko enimmillään korona lisäisi kuolleisuutta Kempeleessä?
Uusi myyntiopas yksityishenkilölle, joka aikoo itse myydä autonsa.
Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä, mutta Kempeleen asukasluvun ennakoidaan kasvavan reilusti.
Veikkus kahmii Kempeleen köyhimmiltä rahaa 1 300 000 euroa rahapeliautomaateilla.
Europarlamenttivaalit eivät juuri kiinnostaneet äänestäjiä. Eduskuntavaaleissa äänestysvilkkaus oli 72 %, mutta EU-vaaleissa vain 43 %
Perusuomalaiset ovat tehneet oman laskelmansa maahanmuuttajista aiheutuvista kuluista veronmaksajille.
Viimeisen vuoden kuluessa Kempeleessä työttömyys on vähentynyt 0,9 prosenttiyksikköä. Koko Suomessa työttömyys on vähentynyt 0,9% samassa ajassa. Kempeleessä työttömyyden kehitys on ollut vähän keskimääräistä huonompaa.
Maailmalta on tullut paljon pakolaisia ja muita muuttajia Suomeen. Kempelekin on saanut heistä osansa.
Kempeleessä työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.
Millaisia kesäteatteriesityksiä on tarjolla Kempeleessä ja lähikunnissa?
Keskimäärin yksi kolmestatuhannesta on intersukupuolinen. Kempeleessä asunee 4 - 8 intersukupuolista henkilöä.
Syntyvyys on ollut pienempää viimeksi 150 vuotta sitten suurten nälkävuosien aikaan.
Kempeleläisista yrityksistä 195 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 7 900 000 euroa yhteisöveroja.
Moni kempeleläinen on jättänyt kotikuntansa lisäksi kotimaansa ja muuttanut ulkomaille työn, puolison tai seikkailun perässä.
Presidentinvaalien hopeasijasta taisteltiin Kempeleessäkin, mutta Sauli Niinistön ykkösasema ei ollut uhattuna yhdessäkään kunnassa.
Kempeleläisista käytti äänioikeutettaan 9 000 henkilöä, mikä vastaa 73 prosentin osuutta kaikista äänestäjistä.
Ennakkoäänestämässä kävi 40 prosenttia kempeleläisista äänioikeutetuista. Äänioikeus on 12 400 kempeleläisella ja näistä 5 000 äänesti presidenttiä ennakkoon.
On yksi verolaji, jonka kiertämminen onnistuu vain hautausmaalla. Tuo vero tuotti Kempeleelle viime vuonna 3 600 000 euroa
Kempele kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.
Erityisesti pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on kasvanut.
Kempeleläiset olivat laiskahkoja äänestämään.
Ennakkoäänestys ei kiinnostanut kempeleläisia .
Neljä viidestä kempeleläisesta kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta osuus pienenee hitaasti.
Kun Kempeleessä on 17 100 asukasta ja valtio maksaa jokaisesta kuntalaisesta 1 390 euroa, niin kunta saa selvää rahaa 23,7 miljoonaa euroa, mutta laskentasäännöt ovat monimutkaiset.
Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.
Useimpia auton omistajia kiinnostaa tietää, paljonko auto kuluttaa polttoainetta. Nyt kulutuksen seuraaminen on helppoa
Mistä löydän nuohoojan, kirvesmiehen tai hierojan, kun puuttuu vanha keksintö, puhelinluettelo.
Kotikunta.fi on uusi Kempeleen puhelinluettelo ja paljon enemmän.
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitusta