Kotikunta

Konnevesi

Keski-Suomessa sijaitsevan 2 600 asukkaan Konnevesi on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Työttömyys laski vuodessa lähes prosenttiyksikön

Viimeisen kahden vuoden kuluessa työttömyys on laskenut valtakunnallisesti merkittävästi. Työttömyyden pieneneminen on kuitenkin hidastunut erityisesti kuluvan kevään aikana. Vuosi sitten maaliskuun lopussa oli 264 000 työtöntä työnhakijaa. Nyt maaliskuussa työnhakijoita oli 24 000 tuhatta vähemmän eli 238 000. Sama suuntaus on ollut myös Konnevedellä. Täällä työnhakijoita oli vuosi sitten 119 ja nyt 112. Luvut käyvät ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön tilastoista.

Konnevedellä oli alle kymmenen avointa työpaikkaa.

Vaikka työttömyys on laskenut ja työllisyys parantunut, työttömyysprosentti on edelleen hälyttävän korkea. Maaliskuun lopussa Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kirjattu 238 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 9,1 prosenttia koko Suomen työvoimasta. Konnevedellä työttöminä oli 9,8 prosenttia työvoimasta. Luvut on laskettu samalla tavalla ja ovat siten vertailukelpoisia keskenään. 

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2019 maaliskuun työttömyysaste oli 7,0 % eli lähes kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin työministeriön tilastoista laskettu työttömyys. Tilastokeskuksen haastattelututkimuksella laskettu työttömyysaste on kansainvälisesti vertailukelpoinen luku, kun taas työministeriön tilastoista laskettu suurempi luku on vertailukelpoinen samalla tavalla laskettuihin kunnallisiin työttömyyslukuihin.

Valtion ja kuntien taloudessa työttömyyden lasku tarkoittaa suurten työttömyysmenojen korvautumista miljoonien verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Konneveden työttömyys 2017 - 2019

Ohuin viiva on työttömyys vuodelta 2017, vähän vahvempi viiva esittää vuoden 2018 työttömyyttä ja paksuin viiva kuvaa kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden työttömyyskehitystä Konnevedellä.

Työttömyys Konnevedellä ja naapurikunnissa

Valtakunnallisesti työttömyys on pientä länsirannikolla ja Ahvenanmaalla. Manner-Suomen kunnista alle kolmen prosentin työttömyysasteeseen yltää vain 11000 asukkaan Pedersören ja 5000 asukkaan Luodon kunta Kokkolan lähistöltä. Alle neljä prosenttia työvoimasta on työttömänä Närpiössä, Laitilassa, Uudessakaarlepyyssä ja joissakin pienemmissä kunnissa.

Työttömiä on paljon Itä- ja Pohjois-Suomessa. Savukoskella, Ilomantsissa ja Puolangalla työvoimasta yli kuusitoista prosenttia nostaa työmarkkinatukea.


Kuviosta näkee Konneveden työttömyysasteen verrattuna naapurikuntiin. Mitä pitempi pylväs, sitä synkempi työllisyystilanne. Ääripäitä edustavat Savukoski, jossa joka kuudes työkykyinen on työtä vailla ja Luoto, jossa lähes kaikilla on työpaikka.

Konnevedellä on vähemmän työttömyyttä kuin naapurikunnissa.

Linkkejä:

Tilastokeskuksen työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Konnevesi, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.4.2019

Ilmoita Konneveden puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Konneveteläiset starttasivat 21 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 3 voidaan tankata pistorasiasta.

Konnevedellä 280 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Konnevedellä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,9 prosenttiyksikköä

Konnevedellä työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Konneveden nuorimmat asukkaat löytyvät Hytölän alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Konneveden puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"