Kotikunta

Korsnäs

Pohjanmaalla sijaitsevan 2 100 asukkaan Korsnäs on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Työttömyys laski huhtikuussa

Viimeisen vuoden kuluessa työttömyys on laskenut valtakunnallisesti merkittävästi. Vuosi sitten huhtikuun lopussa oli 304 000 työtöntä työnhakijaa. Nyt huhtikuussa työnhakijoita oli 50 000 tuhatta vähemmän eli 254 000. Sama suuntaus on ollut myös Korsnäsissä. Täällä työnhakijoita oli vuosi sitten 60 ja nyt 53 Luvut käyvät ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön tilastoista.

Korsnäsissä avoimia työpaikkoja oli alla viisi kappaletta.

Vaikka työttömyys on laskenut ja työllisyys parantunut, työttömyysprosentti on edelleen hälyttävän korkea. Huhtikuun lopussa Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kirjattu 254 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 9,7 prosenttia koko Suomen työvoimasta. Korsnäsissä työttöminä oli 5,2 prosenttia työvoimasta. Luvut on laskettu samalla tavalla ja ovat siten vertailukelpoisia keskenään. 

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2018 huhtikuun työttömyysaste oli 8,6 % eli lähes kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin työministeriön tilastoista laskettu työttömyys. Tilastokeskuksen haastattelututkimuksella laskettu työttömyysaste on kansainvälisesti vertailukelpoinen luku, kun taas työministeriön tilastoista laskettu suurempi luku on vertailukelpoinen samalla tavalla laskettuihin kunnallisiin työttömyyslukuihin.

Valtion ja kuntien taloudessa työttömyyden lasku tarkoittaa suurten työttömyysmenojen korvautumista miljoonien verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Sininen paksu viiva kuvaa Korsnäsin työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Ohuet viivat kuvaavat vuoden 2017 työttömyyden kehittymistä.

Työttömyys Korsnäsissä ja naapurikunnissa

Valtakunnallisesti työttömyys on pientä länsirannikolla ja Ahvenanmaalla. Manner-Suomen kunnista reilun kahden prosentin työttömyysasteeseen yltää vain 5000 asukkaan Luodon kunta Kokkolan eteläpuolella. Alle neljä prosenttia työvoimasta on työttömänä Närpiössä, Pedesöressä, Paimiossa, Uudessakaarlepyyssä ja joissakin pienemmissä kunnissa.

Työttömiä on paljon Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ilomantsissa, Sallassa, Enontekiöllä, Suomussalmella, Lieksassa ja muutamassa muussa kunnassa työvoimsta yli kuusitoista prosenttia nostaa työttömyyskorvausta.


Kuviosta näkee Korsnäsin työttömyysasteen verrattuna naapurikuntiin. Mitä pitempi pylväs, sitä synkempi työllisyystilanne. Ääripäätä edustaa Ilomantsi, jossa lähes joka viides työkykyinen on työtä vailla. Luodossa lähes kaikilla on työpaikka.

Korsnäsissä on vähemmän työttömyyttä kuin naapurikunnissa.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Korsnäs, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 24.5.2018

Ilmoita Korsnäsin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Korsnäsiläiset starttasivat yksitoista uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 3 voidaan tankata pistorasiasta.

Korsnäsissä 110 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Korsnäsin nuorimmat asukkaat löytyvät Taklaxn alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Korsnäsin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"