Kotikunta

Lahti

Lahti on keskikokoinen mukava 120 000 asukkaan kaupunki Päijät-Hämeessä.

Hae palvelut

Väki vähenemässä lähes kaikissa kunnissa

Tilastokeskuksen tuoreen ennusteen mukaan väkiluku on vähenemässä lähes kaikissa Suomen kunnissa. Lahdessa asukasmäärän ei muuttu kovinkaan paljoa ennusteen mukaan. Täällä askukasmäärän odoteen muuttuvan nykyisestä 120 000 asukkaasta 120 000 asukkaaseen kymmenessä vuodessa. Kahdenymmenen vuoden kuluttua Lahdessa olisi 118 000 asukasta.

Pitkälti yli kaksisataa kuntaa on menettämässä väestöään muuttoliikkeen vuoksi ja koska syntyvyys on pienempää kuin kuolleisuus. Väestö kasvaa vain noin viidessäkymmenessä kunnassa. Kasvua tapahtuu enimmäkseen suurimmissa kaupungeissa ja niiden ympärillä olevissa kunnissa.

Väestön prosentuaalinen muutos kymmenen vuoden kuluessa Lahdessa ja lähikunnissa.



||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  12.2 %   232 000 -> 260 000 Vantaa
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  9.6 %   660 000 -> 720 000 Helsinki
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  0,8 %  5 530 000 -> 5 570 000 Suomi
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  0.3 %   50 000 -> 50 000 Porvoo
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  0.3 %   120 000 -> 120 000 Lahti
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -0.9 %   20 600 -> 20 500 Mäntsälä
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -5.2 %   16 000 -> 15 200 Orimattila
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -5.9 %   1 880 -> 1 770 Pukkila
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -5.9 %   1 910 -> 1 800 Myrskylä
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -6.2 %   23 500 -> 22 000 Hollola
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -6.7 %   8 100 -> 7 500 Asikkala
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -9.4 %   18 600 -> 16 900 Heinola
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -9.6 %   4 400 -> 3 970 Kärkölä
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -15.9 %   2 900 -> 2 440 Padasjoki
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -19.9 %   4 800 -> 3 880 Ilomantsi


Oikealle osoittava pylväs kertoo väestön kasvusta ja vasemmalle osoittava väestön vähenemisestä.
Pylvään pituus kuvaa prosentteina ennakoitua väestön muutosta seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Prosenttiluvun jälkeen on kunnan nykyinen väkiluku ja sitten väestöennusteen osoittama väkiluku vuoden 2030 alussa.
Ilomantsissa asukasmäärän pieneneminen on prosentuaalisesti lähes suurinta Suomessa. Vantaalla puolestaan asukasmäärän prosentuaalinen kasvu on yksi suurimmista koko Suomessa.


Väestön väheneminen merkitsee asuntojen arvon alenemista ja työpaikkojen vähenemistä. Jos lapsia ei synny, ei tarvita opettajia, koulurakennuksia eikä muitakaan nuorisotyöntekijöitä. Tällaisilta paikkakunnilta häviävät helposti myös teolliset työpaikat. Väestön väheneminen on monessa kunnassa suuri huoli. Lestijärven kunta kävi tosissaan taistoon väestökatoa vastaan ja päätti alkaa maksaa 10 000 euron vauvarahan jokaisesta uudesta syntyvästä kuntalaisesta.

Väestön kasvu tuo positiivisen kierteen työpaikkoihin ja rakentamiseen. Myös asuntojen hinnat nousevat, mikä ei varmaan ole ilon aihe ainakaan ensiasunnon ostajalle.

Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä. Tilastokeskuksen väestöennuste on julkaistu syyskuussa 2019.

Linkki tilastoon: Tilastokeskus, väestöennuste alueittain

Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, tiedote väestöennusteesta

Pauli Savolainen 2.10.2019

Ilmoita Lahden puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Lahtelaiset starttasivat 2 090 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 328 voidaan tankata pistorasiasta.

Lahdessa työttömyys vähentynyt vuodessa 1,7 prosenttiyksikköä

Lahdessa työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Lahtelaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Lahden nuorimmat asukkaat löytyvät Kolavan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Lahden puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"