Kotikunta

Lappeenranta

Lappeenranta on keskikokoinen mukava 73 000 asukkaan kaupunki Etelä-Karjalassa.

Hae palvelut

Lappeenrannassa työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Lappeenranta kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Lappeenrannassa oli kesäkuussa 4 900 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 348 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 3 220 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 334 avointa työpaikkaa kesäkuussa Lappeenrannassa. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 4 900 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 15 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Lappeenrannassa tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Lappeenrannan työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Lappeenranta, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Lappeenrannan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Lappeenrantalaiset starttasivat 1 370 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 233 voidaan tankata pistorasiasta.

Lappeenrannassa työttömyys vähentynyt vuodessa 2,2 prosenttiyksikköä

Lappeenrannassa työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Lappeenrantalaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Lappeenrannan nuorimmat asukkaat löytyvät Rutolan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Lappeenrannan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"