Kotikunta

Laukaa

Laukaa on 19 000 leppoisan asukkaan kunta Keski-Suomessa.

Hae palvelut

Laukaan nuorimmat asukkaat löytyvät Leppävesin alueelta

Leppävesin postinumeroalueen asukkaiden keski-ikä on 34 vuotta, mikä on 5 vuotta vähemmän kuin Laukaassa asuvien keski-ikä 39 vuotta.

Tilastokeskus pitää meistä suomalaisista niin tarkkaa lukua, että tiedämme postinumeroalueittain väestön keski-iän. Koko Suomessa postinumeroalueittainen ikävaihtelu on käsittämättömän suurta. Joillakin postinumeroalueilla väestö on jopa lähes 70 vuotta vanhaa, kun taas toisaalla keski-ikä jää 25 vuoteen. Laukaan sisällä vaihtelu ei ole näin suurta, mutta eroja löytyy täältäkin.

Keski-ikään syntyy eroja, kun vasta rakennetuille asuntoaluille muuttaa nuorehkoja lapsiperheitä. Siten uudet asuntoalueet jäävät keski-iältään nuoremmiksi. Alhaista keski-ikää selittää muuttoliikkeen lisäksi uskonnollisuus. Hyvä esimerkki tästä on lestadiolaisvaltainen Limingan Tupos, jossa väestön keskimääräinen ikä jää alle 25 vuoden. Reilun 3000 asukkaan postinumeroalueella on yli 800 koululaista ja melkein yhtä paljon alle kouluikäisiä. Tupoksessa lapsilla ei ole puutetta leikkikavereista.

Muuttoliikkeen takia nuoria ihmisiä asuu paljon myös Espoon Otaniemessä. Aalto-yliopiston opiskelija-asunnoissa asuu pääasiassa sinkkuopiskelijoita ja nuoria opiskelijaperheitä. Opintojen loputtua ihmiset muuttavat muualle ja tilalle tulee uusia nuoria opiskelijoita. Otaniemessä väestön keski-ikä on vain 26 vuotta.

Iäkkäiden ihmisten asuttamia postinumeroalueita löytyy syrjäisistä maaseutukylistä. Sodan jälkeen raivatuilta pientiloilta lapset ovat muuttaneet työn ja koulutuksen perässä kaupunkeihin. Vanhemmat ovat jääneet asuttamaan näiden kuolevien kylien pieniä maataloja. Sallan Aholanvaarassa asuvan noin viidenkymmenen henkilön keski-ikä on uskomattomat 69 vuotta.

Laukaan iäkkäimmät asukkaat ovat Laukkavirtan alueella. Asukkaiden keski-ikä on siellä 44 vuotta. Nuorimmat asukkaat löytyvät  Leppävesin postinumeroalueelta. Siellä asukkaiden keski-ikä on 34vuotta, mikä on 5 vuotta vähemmän kuin kaikkien kuntalaisten keski-ikä 39 vuotta.

Kaikkien suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta ja väkimäärä 5,5 miljoonaa.

PostinumeroNimiAsukkaitaKeski-ikä
41310Leppävesi304034
41330Vihtavuori260036
41350Laukaa Asemanseutu75037
41180Vehniä76038
41370Kuusa111039
41390Äijälä46039
41360Valkola48041
41340Laukaa Keskus550042
41400Lievestuore340043
41325Laukkavirta30044
Yhteensä1840039
Vertailua
91910Tupos (Liminka)321025
98770Aholanvaara (Salla)4668
Suomi548000042

Taulukkoon on koottu Laukaan kunnan asukkaat ja heidän keski-iät postinumeroalueittain. Asukkaiden lukumäärä ei välttämättä täsmää kunnan asukkaiden lukumäärään, sillä postinumeroalueet eivät noudata tarkasti kuntien rajoja. Lisäksi isommat luvut on pyöristetty lukemisen helpottamiseksi. Taulukko perustuu tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoon vuodenvaihteesta 2014-2015.

Postinumeroalueet ovat tärkeä osa oheista kunnan palveluhakemisto. Yritykset ja ammatinharjoittajat löytyvät postinumeron perusteella Laukaan lisäksi lähiseudulta naapurikuntien lähimmiltä postinumeroalueilta.

Pauli Savolainen 20.12.2016

Ilmoita Laukaan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Laukaalaiset starttasivat 162 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 39 voidaan tankata pistorasiasta.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Laukaalaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Laukaan nuorimmat asukkaat löytyvät Leppävesin alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Laukaan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"