Kotikunta

Lestijärvi

Keski-Pohjanmaalla sijaitsevan 700 asukkaan Lestijärvi on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Lestijärveläisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 640 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 133 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Veljekset Brandt Koneyhtymä Oy, joka maksoi 267 000 euron tuloksestaan 54 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty lestijärveläisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
0219043-4Veljekset Brandt Koneyhtymä Oy267 00054 00020
0749211-6Vettenmaa Oy135 00028 00021
0987087-0Kalliokosken Turkis Oy131 00027 00021
0542391-8Jari ja Harri Jokela Oy62 00012 70020
1876728-5JEN Forest Team Oy17 1003 60021
1010561-5Lestijärven Kalastuskunta9 9002 80029
2188408-7VALKEINEN HOLIDAY OY10 0002 30023
0990662-6Lestipuu Oy4 9001 00020
1627913-0Lesti-Hunter Oy0300
2710957-5Lestijärven Moottorikelkkailijat ry0300
1021958-3Yli-Lestin Vesiosuuskunta0300
1733611-7LESTINKÄMPPÄ OSUUSKUNTA0200
2129181-2Lestinrakennus Oy00
0471591-9JS-Palvelu Oy00
0356649-9Jussilan Sähkö Oy00
2270172-1Lindigo Oy00
2161913-6MaintPoint Oy00
1942635-1KaseNet Oy00
2506472-1Metsäkuljetus Väisänen Oy00
2013195-6Peuraforest Oy00
2824862-2Konetikka Oy00
0891085-0Putkiasennus Muli Oy00
2641998-5Kosolankankaan tuulivoimapuisto Oy00
1773049-9Scenic Wood Oy00
2763549-5DocLesti Oy00
1002822-6Uusi-Rak Oy00
2304658-9EV-Windpower Oy00
2233003-5Lestijärven Jäägolf Oy00
2681296-3EVN Energy Oy00
2174031-5H&H ELÄMYS OY00

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 39 Lestijärven yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Lestijärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Lestijärvellä 110 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Lestijärvellä työttömyys vähentynyt vuodessa 5,1 prosenttiyksikköä

Lestijärvellä työttömyys on vähentynyt harvinaisen paljon paljon koko Suomeen verrattuna.

Veljekset Brandt Koneyhtymä Oy oli Lestijärven suurin yhteisöveronmaksaja

Lestijärveläisista yrityksistä 8 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 133 000 euroa yhteisöveroja.

Lestijärven nuorimmat asukkaat löytyvät Purontakan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Lestijärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"