Autoliikkeessä auton osto- ja myyntihinnan ero on kaksi- kolmetuhatta euroa. Suorakaupassa tämä summa on jaettavissa myyjän ja ostajan kesken.
Tuolla muutaman tuhannen euron välityspalkkiolla autoliike maksaa auton myyntikunnostuksen, myyjän palkan, myyntivaraston, myyntitilat, omistajien osingot ja kuluttajansuojalain velvoitteet. Kuluttajansuojan puute ja siitä seuraava ostajan epäluottamus reiluun kauppaan onkin suoramyynnin suurin ongelma.
Uusi autonmyyntiohje yksityishenkilölle on Sompsa Oy:n nettisivuilla. Oppaalla tavoitellaan sekä myyjän että ostajan kannalta hyvää autokauppaan. Yksityishenkilöiden välistä kauppaa säätelee kauppalaki, jonka vaatimukset myyjälle ovat lähes identtiset kuluttajansuojalain kanssa. Oppaaseen kuuluvassa autokauppakirjassa myyjä ja ostaja johdatetaan täyttämään kauppalain vaatimukset. Silloin sekä myyjä että ostaja tietävät auton kunnon ja sopivat kustannusten jaosta piilevien vikojen varalta. Näin syntyy ostajan luottamus reiluun autokauppaan.
Oppaassa neuvotaan auton myyntikunnostus, myynti-ilmoituksen laatiminen ja ehkä tärkeimpänä ostoturvan antaminen piilevien vikojen varalle kuluttajansuojalain kaltaisella tavalla. Sivuilta löytyy kauppakirjapohja, joka sisältää ostoturvaosion.
11.11.2020 Pauli Savolainen
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitustaKokemuksia neljästä yrityksestä, kun omakotitalon peltikattoa uusittiin.
Uusista autoista 14 voidaan tankata pistorasiasta.
Korona lisäsi Liperissä työttömien ja lomautettujen lukumäärä 600 henkilöllä kahdessa kuukaudessa.
Liperi sai 241 euroa asukasta kohden koronatukea. Se on jää paljon alle Suomen keskiarvon.
Tuloveroprosentti, vanhalta nimeltään veroäyri, on noussut Liperissä 1,50 prosenttiyksikköä kymmenessä vuodessa.
Vuosittain päättyy keskimäärin 130 liperiläisen elämä. Paljonko enimmillään korona lisäisi kuolleisuutta Liperissä?
Uusi myyntiopas yksityishenkilölle, joka aikoo itse myydä autonsa.
Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.
Veikkus kahmii Liperin köyhimmiltä rahaa 1 000 000 euroa rahapeliautomaateilla.
Europarlamenttivaalit eivät juuri kiinnostaneet äänestäjiä. Eduskuntavaaleissa äänestysvilkkaus oli 72 %, mutta EU-vaaleissa vain 43 %
Perusuomalaiset ovat tehneet oman laskelmansa maahanmuuttajista aiheutuvista kuluista veronmaksajille.
Viimeisen vuoden kuluessa Liperissä työttömyys on vähentynyt 1 prosenttiyksikköä. Koko Suomessa työttömyys on vähentynyt 0,9% samassa ajassa. Liperissä työttömyyden kehitys on ollut vähän keskimääräistä huonompaa.
Maailmalta on tullut paljon pakolaisia ja muita muuttajia Suomeen. Liperikin on saanut heistä osansa.
Liperissä työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.
Millaisia kesäteatteriesityksiä on tarjolla Liperissä ja lähikunnissa?
Keskimäärin yksi kolmestatuhannesta on intersukupuolinen. Liperissä asunee muutama intersukupuolinen henkilö.
Syntyvyys on ollut pienempää viimeksi 150 vuotta sitten suurten nälkävuosien aikaan.
Liperiläisista yrityksistä 137 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 1 460 000 euroa yhteisöveroja.
Moni liperiläinen on jättänyt kotikuntansa lisäksi kotimaansa ja muuttanut ulkomaille työn, puolison tai seikkailun perässä.
Presidentinvaalien hopeasijasta taisteltiin Liperissäkin, mutta Sauli Niinistön ykkösasema ei ollut uhattuna yhdessäkään kunnassa.
Liperiläisista käytti äänioikeutettaan 6 400 henkilöä, mikä vastaa 69 prosentin osuutta kaikista äänestäjistä.
Ennakkoäänestämässä kävi 41 prosenttia liperiläisista äänioikeutetuista. Äänioikeus on 9 400 liperiläisella ja näistä 3 830 äänesti presidenttiä ennakkoon.
On yksi verolaji, jonka kiertämminen onnistuu vain hautausmaalla. Tuo vero tuotti Liperille viime vuonna 2 400 000 euroa
Liperi kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.
Erityisesti pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on kasvanut.
Liperiläiset olivat laiskahkoja äänestämään.
Kolmannes liperiläisista ei malttanut odottaa äänestyspäivää.
Kolme neljästä liperiläisesta kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta osuus pienenee hitaasti.
Kun Liperissä on 12 300 asukasta ja valtio maksaa jokaisesta kuntalaisesta 2 130 euroa, niin kunta saa selvää rahaa 26,3 miljoonaa euroa, mutta laskentasäännöt ovat monimutkaiset.
Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.
Useimpia auton omistajia kiinnostaa tietää, paljonko auto kuluttaa polttoainetta. Nyt kulutuksen seuraaminen on helppoa
Mistä löydän nuohoojan, kirvesmiehen tai hierojan, kun puuttuu vanha keksintö, puhelinluettelo.
Kotikunta.fi on uusi Liperin puhelinluettelo ja paljon enemmän.
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitusta