Kotikunta

Mäntyharju

Mäntyharju on 6 000 leppoisan asukkaan kunta Etelä-Savossa.

Hae palvelut

Väki vähenemässä lähes kaikissa kunnissa

Tilastokeskuksen tuoreen ennusteen mukaan väkiluku on vähenemässä lähes kaikissa Suomen kunnissa. Mäntyharjulla väestökato on paljon suurempi kuin koko Suomessa. Täällä askukasmäärän odoteen laskevan nykyisestä 5 800 asukkaasta 5 200 asukkaaseen kymmenessä vuodessa. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Mäntyharjulla olisi enää 4 700 asukasta.

Pitkälti yli kaksisataa kuntaa on menettämässä väestöään muuttoliikkeen vuoksi ja koska syntyvyys on pienempää kuin kuolleisuus. Väestö kasvaa vain noin viidessäkymmenessä kunnassa. Kasvua tapahtuu enimmäkseen suurimmissa kaupungeissa ja niiden ympärillä olevissa kunnissa.

Väestön prosentuaalinen muutos kymmenen vuoden kuluessa Mäntyharjulla ja lähikunnissa.



||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  12.2 %   232 000 -> 260 000 Vantaa
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  5.9 %   142 000 -> 151 000 Jyväskylä
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  0,8 %  5 530 000 -> 5 570 000 Suomi
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  0.3 %   120 000 -> 120 000 Lahti
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -1.9 %   73 000 -> 71 000 Lappeenranta
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -4.8 %   54 000 -> 51 000 Mikkeli
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -8.9 %   82 000 -> 75 000 Kouvola
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -9.4 %   18 600 -> 16 900 Heinola
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -10.9 %   5 800 -> 5 200 Mäntyharju
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -11.3 %   5 400 -> 4 800 Kangasniemi
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -11.9 %   1 690 -> 1 490 Pertunmaa
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -14.0 %   2 110 -> 1 810 Hirvensalmi
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -14.2 %   4 400 -> 3 770 Joutsa
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -14.6 %   3 370 -> 2 880 Savitaipale
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -15.9 %   2 720 -> 2 290 Hartola
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -19.9 %   4 800 -> 3 880 Ilomantsi


Oikealle osoittava pylväs kertoo väestön kasvusta ja vasemmalle osoittava väestön vähenemisestä.
Pylvään pituus kuvaa prosentteina ennakoitua väestön muutosta seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Prosenttiluvun jälkeen on kunnan nykyinen väkiluku ja sitten väestöennusteen osoittama väkiluku vuoden 2030 alussa.
Ilomantsissa asukasmäärän pieneneminen on prosentuaalisesti lähes suurinta Suomessa. Vantaalla puolestaan asukasmäärän prosentuaalinen kasvu on yksi suurimmista koko Suomessa.


Väestön väheneminen merkitsee asuntojen arvon alenemista ja työpaikkojen vähenemistä. Jos lapsia ei synny, ei tarvita opettajia, koulurakennuksia eikä muitakaan nuorisotyöntekijöitä. Tällaisilta paikkakunnilta häviävät helposti myös teolliset työpaikat. Väestön väheneminen on monessa kunnassa suuri huoli. Lestijärven kunta kävi tosissaan taistoon väestökatoa vastaan ja päätti alkaa maksaa 10 000 euron vauvarahan jokaisesta uudesta syntyvästä kuntalaisesta.

Väestön kasvu tuo positiivisen kierteen työpaikkoihin ja rakentamiseen. Myös asuntojen hinnat nousevat, mikä ei varmaan ole ilon aihe ainakaan ensiasunnon ostajalle.

Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä. Tilastokeskuksen väestöennuste on julkaistu syyskuussa 2019.

Linkki tilastoon: Tilastokeskus, väestöennuste alueittain

Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, tiedote väestöennusteesta

Pauli Savolainen 2.10.2019

Ilmoita Mäntyharjun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Mäntyharjulaiset starttasivat 58 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 8 voidaan tankata pistorasiasta.

Mäntyharjulla 600 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Mäntyharjulla työttömyys vähentynyt vuodessa 2,6 prosenttiyksikköä

Mäntyharjulla työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Mäntyharjun nuorimmat asukkaat löytyvät Mynttilän alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Mäntyharjun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"