Kotikunta

Merijärvi

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan 1 100 asukkaan Merijärvi on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Kiinteistöveroa ei kierretä

Verottajalle kiinteistövero on mieluisa, sillä sen kiertäminen on vaikeaa. Kiinteistöjä ei voi kuljettaa veroparatiiseihin eikä muutoinkaan piilottaa verottajalta. Omistaja ei voi myöskään piileskellä veropakolaisena ulkomailla, sillä kun maksamatonta veroa on kertynyt riittävästi, se peritään ulosmittaamalla kiinteistö. Verottajan ote heltiää vasta kalmistossa, sillä laissa on erikseen mainittu hautausmaiden ja autiokirkkojen verovapaus.

Veronkanto

Verottaja perii kiinteistöveron suoraan omakotitalon omistajalta. Osakehuoneistossa asuva ei näe kiinteistöverolippua, mutta hän maksaa sen yhtiövastikkeessa. Vuokralla asuvalta veron perii vuokranantaja vuokrassa. Kunnan vuokra-asunnossa veroa ei ole, sillä kunnan ei tarvitse maksaa alueellaan olevista kiinteistöistä veroa itselleen. Verovelvollisia ovat kaikki kauppa-, teollisuus- ja toimistorakennukset tontteineen, mutta verosta vapaita ovat maa- ja metsätilat. Vero lasketaan erikseen maapohjalle ja rakennukselle.
Veron saaja on kiinteistön sijaintikunta. Merijärvi sai kiinteistöveroa viime vuonna 204 000 euroa kunnan alueella olevista kiinteistöistä. Jos kiinteistöveroa ei olisi, Merijärven veroäyriä pitäisi nostaa 1,7 senttiä, jotta verotulot pysyisivät ennallaan. Kunnan kannalta hyviä veronmaksajia ovat ulkopaikkakuntalaiset kesämökkien omistajat ja suuret teollisuuslaitokset. Molemmat tuovat rahaa kunnan kassaan ulkopaikkakuntalaisilta. Tässä suhteessa yksi voittajista on Eurajoki, jolle Olkiluodon ydinvoimala tuo rahaa parikymmentä miljoonaa euroa vuodessa. Hyöty ei ole tosiasiassa noin suuri, sillä verotulo pienentää valtionosuutta.

Veron määräytyminen

Vero lasketaan kertomalla kiinteistön arvo kuntakohtaisella veroprosentilla. Kiinteistön arvon verottaja määrittelee lakipykälien perusteella. Veroprosentin päättää kunnanvaltuusto lakiin kirjoitettujen veron vähimmäis- ja enimmäisarvojen välistä.
Kunnanvaltuuston päätettävänä olevat kolme tärkeintä kiinteistöveron lajia ovat kaikkia rakennuksia ja tontteja koskeva yleinen kiinteistövero (vähintään  0,93 %, enintään 2,00 %), asuinrakennuksia koskeva vakituisen asunnon vero (0,41 %-1,00 %) ja loma-asuntoja koskeva vapaa-ajan asuntojen vero (0,93 % - 2,00 %). Lisäksi kunnanvaltuusto voi halutessaan päättää  rakentamattomien tonttien, voimalaitosrakennusten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöverosta. Rakennusmaan käytön tehostamiseksi pääkaupunkiseudulla on pakko verottaa rakentamattomia tontteja vähintään 1,5 % yleistä verokantaa suuremmalla prosentilla kuitenkin enintään 4 % verolla.

Kiinteistövero Merijärvellä

Merijärven kunnanvaltuusto on päättänyt vuoden 2018 kiinteistöveroprosenteiksi:

  • yleinen kiinteistövero on 1,03 %
  • vakituisen asunnon kiinteistövero on 0,45 %
  • loma-asunnon kiinteistöverona käytetään yleistä kiinteistöveroprosenttia
  • rakentamattoman tontin kiinteistöverona käytetään yleistä kiinteistöveroprosenttia
  • yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero on 0,25 %
  • voimalaitosrakennusten kiinteistövero on 3,10 %



  • Tavallisen merijärveläisen kukkarolle käy asuintontin yleinen kiinteistövero ja asuinrakennuksen vakituisen asunnon kiinteistövero. Kuviossa nämä kunnanvaltuuston päättämät veroprosentit on laskettu yhteen siten että ensin on vakituisen asunnon ja sitten yleinen kiinteistövero. Veroprosentti ei kerro kovin paljoa maksettavan veron suuruudesta, sillä tontin ja asunnon arvo vaihtelevat paikkakunnittain. Omakotitalosta maksettava kiinteistövero on Espoossa paljon suurempi kuin Pyhärannalla, vaikka Espoon veroprosentit ovat pienimmät sallitut ja Pyhäranta käyttää Suomen suurimpia prosentteja. 

    Tasavero

    Kiinteistövero näyttää tasaverolta, sillä maksajan tulot eivät vaikuta veroprosenttiin. Käytännössä hyvätuloiset asuvat arvokkaammissa rakennuksissa ja siten heidän veronsa ovat suuremmat kuin pienituloisilla. Huonossa asemassa ovat pääkaupunkiseudulla pienellä eläkkeellä sinnittelevät iäkkäät lesket, jotka joutuvat yksin maksamaan veron isosta rakentamattomasta tontista. Vanhasta rintamamiestalosta isolla tontilla saatetaan periä veroa 5000 euroa vuodessa.

    Linkit:

    Verohallinon ohje: Kiinteistöjen arvostaminen kiinteistöverotuksessa

    Verohallinto: Kiinteistöveroprosentit



    Pauli Savolainen 24.1.2018

    Ilmoita Merijärven puhelinluettelossa

    Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

    Siirry tekemään ilmoitusta

Merijärven nuorimmat asukkaat löytyvät Petäjäskosken alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Merijärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2018 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"