Kotikunta

Mustasaari

Mustasaari on 19 000 leppoisan asukkaan kunta Pohjanmaalla.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Mustasaarelaisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 22 500 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 4 500 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Visma InCommunity Oy, joka maksoi 1 830 000 euron tuloksestaan 369 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty mustasaarelaisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
1974125-5Visma InCommunity Oy1 830 000369 00020
0879047-3Transaktum Oy Ab1 810 000365 00020
2464132-0Oy Duell Bike-Center Ab1 160 000235 00020
2244072-8Gripen Wheels Finland Ab Oy960 000195 00020
0586634-8Ab Stormossen Oy770 000156 00020
0806657-3Oy Scandic Trans Ab730 000148 00020
2085520-9Marja Bothnia Berries Oy Ltd600 000121 00020
1013268-0Comtec SMD Technique Oy Ab540 000109 00020
0917274-9Riitan Herkku Oy490 00099 00020
1740407-9Auto-Rasku Oy470 00096 00021
2704483-9Vaasan Kuljetuskanavat Oy460 00094 00020
0558172-1SK Tuote Oy430 00087 00020
0630603-5Oy Mapromec Ab410 00083 00020
2425025-8Oy Wiik & Ström Ab400 00081 00020
2250997-5Oy Wasa ST-Invest Ltd364 00074 00020
0198368-6Kvevlax Sparbank337 00069 00020
1071675-8Oy Winpos Ab314 00064 00020
0789384-1Oy Trans-Consult VH Ab293 00060 00020
2464133-9Fastighets Ab TSJ Kiinteistö Oy294 00059 00020
2179631-9Korsholms Radiologer Ab275 00056 00020
1554523-0Oy K-Infocenter Ab252 00051 00020
1790023-2M & M Pettersson Oy244 00049 00020
2457285-5Polttoväri Oy227 00046 00020
2429759-0Oy Tilitoimisto Iki-Tili Bokföringsbyrå Ab224 00046 00020
0564050-9Luodon Peltikate Oy211 00043 00020
0799764-0Karkkimala Consulting Oy185 00038 30021
1505266-3Alueen Hammas-Garaisi Oy184 00037 60020
0845406-6Oy Henry Teirs Ltd181 00036 70020
0894067-0Asianajotoimisto Tapio Mäki Oy168 00034 00020
0863453-4Lähdekorpi - Invest Oy165 00033 50020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 800 Mustasaaren yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Mustasaaren puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Mustasaarelaiset starttasivat 175 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 17 voidaan tankata pistorasiasta.

Mustasaaren nuorimmat asukkaat löytyvät Karperön alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Mustasaaren puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"