Kotikunta

Muurame

Muurame on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 10 000 asukkaan kunta Keski-Suomessa.

Hae palvelut

Väki vähenemässä lähes kaikissa kunnissa

Tilastokeskuksen tuoreen ennusteen mukaan väkiluku on vähenemässä lähes kaikissa Suomen kunnissa. Muuramessa asukasmäärän odoteaan kasvavan jonkin verran ennusteen mukaan. Nykyinen asukasmäärä, 10 300 asukkaasta lisääntyy kymmenessä vuodessa 10 700 asukkaaseen. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Muuramessa olisi peräti 10 700 asukasta.

Pitkälti yli kaksisataa kuntaa on menettämässä väestöään muuttoliikkeen vuoksi ja koska syntyvyys on pienempää kuin kuolleisuus. Väestö kasvaa vain noin viidessäkymmenessä kunnassa. Kasvua tapahtuu enimmäkseen suurimmissa kaupungeissa ja niiden ympärillä olevissa kunnissa.

Väestön prosentuaalinen muutos kymmenen vuoden kuluessa Muuramessa ja lähikunnissa.



||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  12.2 %   232 000 -> 260 000 Vantaa
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  9.6 %   238 000 -> 261 000 Tampere
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  5.9 %   142 000 -> 151 000 Jyväskylä
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  5.0 %   3 830 -> 4 000 Uurainen
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  4.4 %   10 300 -> 10 700 Muurame
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  0,8 %  5 530 000 -> 5 570 000 Suomi
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  0.3 %   120 000 -> 120 000 Lahti
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -1.8 %   19 000 -> 18 600 Laukaa
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -4.8 %   700 -> 670 Luhanka
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -4.8 %   54 000 -> 51 000 Mikkeli
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -5.7 %   2 400 -> 2 260 Toivakka
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -11.8 %   3 850 -> 3 400 Petäjävesi
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -12.7 %   18 600 -> 16 200 Äänekoski
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -13.1 %   20 300 -> 17 600 Jämsä
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -14.2 %   4 400 -> 3 770 Joutsa
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -19.9 %   4 800 -> 3 880 Ilomantsi


Oikealle osoittava pylväs kertoo väestön kasvusta ja vasemmalle osoittava väestön vähenemisestä.
Pylvään pituus kuvaa prosentteina ennakoitua väestön muutosta seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Prosenttiluvun jälkeen on kunnan nykyinen väkiluku ja sitten väestöennusteen osoittama väkiluku vuoden 2030 alussa.
Ilomantsissa asukasmäärän pieneneminen on prosentuaalisesti lähes suurinta Suomessa. Vantaalla puolestaan asukasmäärän prosentuaalinen kasvu on yksi suurimmista koko Suomessa.


Väestön väheneminen merkitsee asuntojen arvon alenemista ja työpaikkojen vähenemistä. Jos lapsia ei synny, ei tarvita opettajia, koulurakennuksia eikä muitakaan nuorisotyöntekijöitä. Tällaisilta paikkakunnilta häviävät helposti myös teolliset työpaikat. Väestön väheneminen on monessa kunnassa suuri huoli. Lestijärven kunta kävi tosissaan taistoon väestökatoa vastaan ja päätti alkaa maksaa 10 000 euron vauvarahan jokaisesta uudesta syntyvästä kuntalaisesta.

Väestön kasvu tuo positiivisen kierteen työpaikkoihin ja rakentamiseen. Myös asuntojen hinnat nousevat, mikä ei varmaan ole ilon aihe ainakaan ensiasunnon ostajalle.

Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä. Tilastokeskuksen väestöennuste on julkaistu syyskuussa 2019.

Linkki tilastoon: Tilastokeskus, väestöennuste alueittain

Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, tiedote väestöennusteesta

Pauli Savolainen 2.10.2019

Ilmoita Muuramen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Muuramen nuorimmat asukkaat löytyvät Keskussairaala-alue-Kukkumäen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Muuramen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2018 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"