Kotikunta

Nokia

Nokia on keskikokoinen mukava 34 000 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Nokialaisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 163 000 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 32 400 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Nokian Renkaat Oyj, joka maksoi 75 000 000 euron tuloksestaan 14 700 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty nokialaisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
0680006-8Nokian Renkaat Oyj75 000 00014 700 00020
0986815-6AGCO Power Oy27 700 0005 500 00020
0839017-0Salli Kiinteistöt Oy17 900 0003 570 00020
2238041-1Purso Oy7 800 0001 560 00020
1782267-6Vianor Russia Holding Oy3 590 000720 00020
0584612-8Sandvik Mining and Construction Finland Oy3 530 000710 00020
2001415-1Nokian Raskaat Renkaat Oy2 160 000430 00020
0986669-5Purso-Tools Oy1 310 000264 00020
0968111-3Nokian Trukit Oy1 170 000238 00020
1735476-1Suomen IT-Infra Oy1 080 000220 00020
1606258-0Mojama Oy1 040 000214 00021
0545266-3Metallityö Välimäki Oy830 000170 00020
2288147-8Masor Works Oy630 000128 00020
0913298-2JC-tekniikka Oy490 000101 00020
1573932-6Kauppahuone Juha Viinikka Oy480 00098 00020
0727873-4Ykkös-Teline Oy470 00097 00020
0905870-0Kiinteistö Oy Rapinko440 00088 00020
0835343-3Compilan Oy430 00088 00020
0855592-4TP-Tools Oy430 00087 00020
0934846-8Koneistamo Valtsu Oy400 00082 00020
2344842-2Sofiakylä Oy381 00078 00020
0296064-6Pirkan Elektroniikka Oy337 00069 00020
0151563-9Purso Group Oy329 00067 00020
0886573-8Pirkan Linjatarvike Oy325 00066 00020
1464643-5Hammaslääkäriasema Adent Oy316 00064 00020
1891869-6Siuron Metallirakenne Oy313 00064 00020
2564220-2Nokian Nasta Oy306 00062 00020
2315211-1Nokian Autokatsastus Oy306 00062 00020
1634463-3Vianor Holding Oy301 00061 00020
1906396-8Pirkan Talohuolto Oy297 00060 00020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 950 Nokian yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Nokian puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Nokialaiset starttasivat 450 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 71 voidaan tankata pistorasiasta.

Nokialla työttömyys vähentynyt vuodessa 3,6 prosenttiyksikköä

Nokialla työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Nokian nuorimmat asukkaat löytyvät Harjuniittyn alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Nokian puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"