Kotikunta

Outokumpu

Outokumpu on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 7 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Karjalalassa.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Outokumpulaisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 11 500 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 2 310 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Valukumpu Oy, joka maksoi 3 050 000 euron tuloksestaan 610 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty outokumpulaisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
2126932-4Valukumpu Oy3 050 000610 00020
0357188-8Outokummun Metalli Oy1 600 000320 00020
2298009-7Finelcomp Oy1 150 000232 00020
0290311-5Okun Koneistuspalvelu Oy970 000196 00020
0596964-6Piippo Oyj680 000138 00020
0169201-0Outokummun Osuuspankki430 00087 00020
2379688-1Maanrakennusliike Maaverkko Oy394 00080 00020
1569463-1Viherrakenne J. Turunen Oy367 00074 00020
0451152-9Maansiirto Eero Huttunen Oy318 00065 00020
2593107-1JTagro Oy296 00060 00020
0469604-1Kirike Oy272 00055 00020
2078517-5Kuljetusliike Juha Juntunen Oy161 00032 60020
2083344-8NK Trade Oy131 00026 60020
2686044-7Premetec Oy118 00024 00020
1032125-4Kone ja Tarvike Mika Leppänen Oy116 00023 60020
1612219-2Amorek Oy111 00021 10019
2445339-7Sähkösuunnittelu Juha Eskelinen Oy82 00016 60020
0290310-7Okun Putkityö Oy71 00014 50020
1808647-1Okun Hotelli Oy64 00013 10020
0954137-2APR-Rakennustyö Oy61 00012 30020
0722480-8Outotec Turula Oy60 00012 20020
2281337-9Laudito Oy55 00011 10020
1767513-5Kosulan Kasvattamo Oy54 00010 90020
0789509-7Kuljetus Vauhkonen Oy44 0008 80020
1873934-8Huoltoasema P. Sairanen Oy41 0008 30020
0305815-2Veljekset Mertanen Oy41 0008 10020
0616381-2Pohjois-Karjalan Säätölaite Oy40 0008 10020
0970199-7Itä-Suomen Ekoyhtiö Oy38 0007 70020
2691715-9AJ-Lasitus Oy37 9007 60020
2621063-9Perhekoti Taipale Oy35 6007 20020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 174 Outokummun yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Outokummun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Outokumpulaiset starttasivat 59 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 9 voidaan tankata pistorasiasta.

Outokummussa 900 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Outokumpulaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Outokummun nuorimmat asukkaat löytyvät Kuusjärven alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Outokummun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"