Kotikunta

Parkano

Pirkanmaalla sijaitseva 6 000 asukkaan Parkanon kaupunki tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Väki vähenemässä lähes kaikissa kunnissa

Tilastokeskuksen tuoreen ennusteen mukaan väkiluku on vähenemässä lähes kaikissa Suomen kunnissa. Parkanossa väestökato on reilusti suurempi kuin koko Suomessa. Täällä askukasmäärän odoteen laskevan nykyisestä 6 400 asukkaasta 5 700 asukkaaseen kymmenessä vuodessa. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Parkanossa olisi enää 5 300 asukasta.

Pitkälti yli kaksisataa kuntaa on menettämässä väestöään muuttoliikkeen vuoksi ja koska syntyvyys on pienempää kuin kuolleisuus. Väestö kasvaa vain noin viidessäkymmenessä kunnassa. Kasvua tapahtuu enimmäkseen suurimmissa kaupungeissa ja niiden ympärillä olevissa kunnissa.

Väestön prosentuaalinen muutos kymmenen vuoden kuluessa Parkanossa ja lähikunnissa.



||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  12.2 %   232 000 -> 260 000 Vantaa
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  9.6 %   238 000 -> 261 000 Tampere
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  6.1 %   64 000 -> 68 000 Seinäjoki
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  2.9 %   33 200 -> 34 100 Ylöjärvi
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  0,8 %  5 530 000 -> 5 570 000 Suomi
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -3.7 %   10 500 -> 10 100 Hämeenkyrö
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -4.4 %   84 000 -> 80 000 Pori
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -7.8 %   11 400 -> 10 500 Kankaanpää
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -8.0 %   6 900 -> 6 400 Ikaalinen
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -8.0 %   2 360 -> 2 180 Karvia
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -10.0 %   6 400 -> 5 700 Parkano
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -11.5 %   1 640 -> 1 450 Honkajoki
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -12.2 %   1 780 -> 1 560 Jämijärvi
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -13.8 %   6 600 -> 5 700 Virrat
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -15.8 %   1 870 -> 1 580 Kihniö
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -19.9 %   4 800 -> 3 880 Ilomantsi


Oikealle osoittava pylväs kertoo väestön kasvusta ja vasemmalle osoittava väestön vähenemisestä.
Pylvään pituus kuvaa prosentteina ennakoitua väestön muutosta seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Prosenttiluvun jälkeen on kunnan nykyinen väkiluku ja sitten väestöennusteen osoittama väkiluku vuoden 2030 alussa.
Ilomantsissa asukasmäärän pieneneminen on prosentuaalisesti lähes suurinta Suomessa. Vantaalla puolestaan asukasmäärän prosentuaalinen kasvu on yksi suurimmista koko Suomessa.


Väestön väheneminen merkitsee asuntojen arvon alenemista ja työpaikkojen vähenemistä. Jos lapsia ei synny, ei tarvita opettajia, koulurakennuksia eikä muitakaan nuorisotyöntekijöitä. Tällaisilta paikkakunnilta häviävät helposti myös teolliset työpaikat. Väestön väheneminen on monessa kunnassa suuri huoli. Lestijärven kunta kävi tosissaan taistoon väestökatoa vastaan ja päätti alkaa maksaa 10 000 euron vauvarahan jokaisesta uudesta syntyvästä kuntalaisesta.

Väestön kasvu tuo positiivisen kierteen työpaikkoihin ja rakentamiseen. Myös asuntojen hinnat nousevat, mikä ei varmaan ole ilon aihe ainakaan ensiasunnon ostajalle.

Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä. Tilastokeskuksen väestöennuste on julkaistu syyskuussa 2019.

Linkki tilastoon: Tilastokeskus, väestöennuste alueittain

Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, tiedote väestöennusteesta

Pauli Savolainen 2.10.2019

Ilmoita Parkanon puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Parkanolaiset starttasivat 56 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 8 voidaan tankata pistorasiasta.

Parkanossa 600 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Parkanossa työttömyys vähentynyt vuodessa 2,8 prosenttiyksikköä

Parkanossa työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Parkanon nuorimmat asukkaat löytyvät Alaskylän alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Parkanon puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"