Kotikunta

Pirkkala

Pirkanmaalla sijaitseva 20 000 asukkaan Pirkkalan kunta tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Pirkkalalaisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 35 600 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 7 200 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli F9 Distribution Oy, joka maksoi 3 780 000 euron tuloksestaan 760 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty pirkkalalaisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
2347622-0F9 Distribution Oy3 780 000760 00020
0943444-6Rotator Oy3 440 000690 00020
1975329-9Rakennustoimisto HT-Talot Oy3 200 000650 00020
0610583-1Oy Johnson Metall Ab2 080 000420 00020
1801642-2Aki Hyrkkönen Oy2 050 000410 00020
2484190-4Handico Finland Oy1 450 000292 00020
0531170-5Notex-Yhtiöt Oy1 230 000245 00020
2149554-0PCB Connect Oy1 020 000206 00020
2404102-6Hämeen Kattokeskus Oy750 000154 00020
2125251-4TPI Control Oy750 000153 00020
2532288-2Uudenmaan Kattokeskus Oy700 000143 00020
1849009-5JIS-Automation Oy670 000137 00020
0549485-5Häijään Liiketalot Oy520 000107 00020
0886027-5Logistic TKT Systems Oy500 000102 00020
0999132-2Tampereen Taloteko Oy490 000101 00021
2086437-5TDR Finland Oy470 00096 00020
1519283-4Ruokalinna Oy450 00091 00020
1730196-9Handicenter Oy430 00087 00020
2179307-0Seilo Invest Oy410 00084 00020
2299481-9Constin Oy392 00080 00020
2230574-5Pronius Oy353 00072 00020
2721930-1Kattokeskus Itä-Suomi Oy348 00071 00020
0536309-7Aurora Group Finland Oy273 00055 00020
1079926-6Rakennus Melin Oy256 00052 00020
2717906-3Bilar99e Oy250 00051 00020
1818868-9Creanex Oy238 00049 00020
0878289-5Angel Partners Oy237 00048 00020
2228421-9PlanMan Oy228 00046 00020
2109220-7Aatelia Kiinteistöt Oy221 00045 00020
2266858-9Hewix Oy216 00044 00020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 670 Pirkkalan yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Pirkkalan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Pirkkalalaiset starttasivat 381 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 67 voidaan tankata pistorasiasta.

Pirkkalassa työttömyys vähentynyt vuodessa 1,9 prosenttiyksikköä

Pirkkalassa työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Pirkkalan nuorimmat asukkaat löytyvät Toivion alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Pirkkalan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"