Kotikunta

Polvijärvi

Polvijärvi on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 4 200 asukkaan kunta Pohjois-Karjalalassa.

Hae palvelut

Polvijärvellä työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Polvijärvi kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Polvijärvellä oli kesäkuussa 308 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 24 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 214 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 6 avointa työpaikkaa kesäkuussa Polvijärvellä. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 308 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 51 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Polvijärvellä tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Polvijärven työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Polvijärvi, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Polvijärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Polvijärveläiset starttasivat 37 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 5 voidaan tankata pistorasiasta.

Polvijärvellä 500 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Polvijärvellä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,5 prosenttiyksikköä

Polvijärvellä työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Polvijärven nuorimmat asukkaat löytyvät Sotkuman alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Polvijärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"