Kotikunta

Polvijärvi

Polvijärvi on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 4 200 asukkaan kunta Pohjois-Karjalalassa.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Polvijärveläisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 2 180 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 450 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Ecolam Oy, joka maksoi 303 000 euron tuloksestaan 62 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty polvijärveläisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
0749120-1Ecolam Oy303 00062 00020
2529147-3Koneurakointi Tanskanen Oy281 00057 00020
1925412-3Boliden Kylylahti Oy214 00044 00020
0629789-6Kari Väistö Oy200 00039 70020
2140441-8Metsä Kallinen Oy180 00036 50020
2520053-5Polvijärven Kone ja Tarvike Oy170 00034 90021
2626770-7Ruohorannan Maito Oy136 00027 60020
0825994-9AMT-Systems Oy113 00022 90020
1032976-6Muovisola Oy85 00017 30020
2100070-4Hoitokoti Ukonhattu Oy79 00016 10020
1772061-0Verkkolammen Hoitokoti Oy79 00016 00020
1925450-2Boliden Kuhmo Oy55 00011 10020
1066946-1Maalaus- ja remonttipalvelu Muje Oy44 0008 80020
1080477-4RR Group Oy37 8007 60020
1454185-2Talohuolto Lemmetyinen Oy34 4006 90020
1100197-3Jussi Motors Oy29 0005 80020
2473546-6Hasanniemen Juhlapalvelu Oy24 0005 60023
2687373-1Niemennenä Oy23 5004 70020
9084884-8Kiskonjoen Yhteismetsä13 2003 70028
0982109-1Lämpö Kuningas Oy18 0003 60020
2342793-9Polvijärven Säästöpuoti Arjuska Oy13 5002 70020
0802771-8Ohjelmatoimisto Monkey Music Oy11 2002 20020
2344852-9Polvijärven Liha-Aitta Oy9 8002 00020
2762056-8Metallityö Mutanen Oy9 1001 90020
2556933-2Polvijärven Hirsitalot Oy8 1001 60020
0222555-3Etelätuonti Oy6 4001 60025
2615650-5Niemennenän Emo Oy2 60050020
1705296-6Kuljetus ja Urakointi A. Härkönen Oy2 50050020
2129921-6Keräilytuote Paavo Hakulinen Oy0300
2374613-9FinnConcept Oy1 00020020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 86 Polvijärven yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Polvijärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Polvijärveläiset starttasivat 37 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 5 voidaan tankata pistorasiasta.

Polvijärvellä 500 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Polvijärvellä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,5 prosenttiyksikköä

Polvijärvellä työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Polvijärven nuorimmat asukkaat löytyvät Sotkuman alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Polvijärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"