Kotikunta

Pomarkku

Satakunnassa sijaitsevan 2 000 asukkaan Pomarkku on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Ilmoitus äänioikeudesta kertoo ulkomailla asuvien määrän

Presidentinvaaleissa 81 pomarkkulaista sai äänioikeuskirjeen ulkomaiseen osoitteeseen. Heillä oli siellä pysyvä osoite ja he olivat muuttaneet sinne suoraan Pomarkusta. Ulkomailla asui 4 prosenttia pomarkkulaisista äänioikeutetuista. Kun äänioikeutettuihin lisätään vaihto-oppilaiden ja vanhempiensa mukana olevien lasten lukumäärä, ulkomailla asuu arviolta 90 pomarkkulaista.

Äänioikeusrekisterissä pomarkkulaisiksi kirjataan kaikki ulkomaille muuttaneet, joiden kotikunta ennen muuttoa on ollut Pomarkku, kertoo väestörekisterikeskuksen kehityspäällikkö Pauli Pekkanen. Äänioikeus säilyy ja kotikunta pysyy Pomarkussa, kunnes paluumuuttaja kirjautuu toiseen Suomen kuntaan asukkaaksi. Äänioikeutettujen joukossa ulkomailla on varmasti niitäkin, jotka muuttivat 1960 – 1970 luvulla Ruotsiin suuressa muuttoaallossa ja jotka asuvat edelleen siellä. Lyhytaikaisia muuttajia ovat esimerkiksi opiskelijavaihdossa ulkomaan harjoitteluun osallistuvat nuoret. Tilastossa eivät näy lapset eivätkä vaihto-oppilasvuotta viettävät alle 18-vuotiaat lukiolaiset, koska heillä ei ole äänioikeutta.

Suomen kaikista äänioikeutetuista kuudella prosentilla eli 250 000 henkilöllä on vakituinen asuinpaikka ulkomailla. Muuttajista 60 % on naisia ja 40 % miehiä. Äänioikeustilastot eivät kerro, kuinka moni nainen on muuttanut ulkomaille avioliiton myötä. Pomarkusta on muuttanut 40 naista 40 miestä ulkomaille.

Eniten ulkomaille muuttaneita on Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisissä rannikkokunnissa.  Kökarin, Föglön ja Kumlingen asukkaista yli 30 %:lla on vakituinen osoite ulkomailla. Ahvenanmaalaiset ruotsia äidinkielenään puhuvat ovat arvattavasti muuttaneet työn perässä Ruotsiin. Myös Pohjois-Suomen kunnista on muutettu paljon ulkomaille. Sallalaisista, pelkosenniemeläisistä ja utsjokelaisista joka viidennen kotiosoite on Suomen rajojen ulkopuolella. Aika moni näistä on louhimassa rautaa Kiirunasta tai kalatehtaalla Norjassa.

Pieni osuus ulkomaille muuttaneita on kaupunkien läheisyydessä maalaiskunnissa. Esimerkiksi Helsingin kupeesta Pornaisista vain prosentilla osoite on ulkomailla. Tässä on kysymyksessä jonkinlainen tilastoharha, sillä näistä kunnista on muutettu ensiksi kaupunkeihin töihin tai opiskelemaan ja sitten sieltä ulkomaille. Silloin muuttajan viimeiseksi kotikunnaksi kirjautuu asuinkaupunki. Helsinkiläisistä peräti kymmenen prosenttia asuu pysyvästi ulkomailla.




|||||||  1 % 50 Pornainen
|||||||||||  2 % 230 Ulvila
|||||||||||||||  3 % 130 Nakkila
||||||||||||||||  3 % 190 Harjavalta
|||||||||||||||||  3 % 330 Kankaanpää
|||||||||||||||||||  4 % 1 200 Rauma
|||||||||||||||||||||  4 % 3 000 Pori
||||||||||||||||||||||  4 % 80 Pomarkku
||||||||||||||||||||||||  5 % 9 000 Tampere
|||||||||||||||||||||||||||||| 6%  251 000 Suomi
|||||||||||||||||||||||||||||||  6 % 80 Siikainen
||||||||||||||||||||||||||||||||  6 % 10 000 Turku
|||||||||||||||||||||||||||||||||  7 % 90 Honkajoki
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  8 % 220 Merikarvia
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  14 % 270 Isojoki
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  27 % 3 100 Maarianhamina

Ulkomaalla asuvien osuus prosentteina vaalikelpoisista kuntalaisista. Toinen numero on ulkomailla asuvien lukumäärä. Ääripäitä kuviossa edustavat Maarianhamina ja Pornainen.

Presidentin vaalipäivänä 10 ulkomailla asuvaa pomarkkulaista vieraili kotikunnassaan ja kävi äänestämässä.



Linkki: Oikeusministeriö, vaalitilastot


Pauli Savolainen 5.2.2018

Ilmoita Pomarkun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Pomarkussa 330 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Pomarkussa työttömyys vähentynyt vuodessa 1,9 prosenttiyksikköä

Pomarkussa työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Pomarkun nuorimmat asukkaat löytyvät Söörmarkkun alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Pomarkun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"