Kotikunta

Raahe

Raahe on keskikokoinen mukava 24 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Pohjanmaalla.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Raahelaisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 37 000 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 7 500 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Miilux Oy, joka maksoi 4 700 000 euron tuloksestaan 940 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty raahelaisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
0976133-2Miilux Oy4 700 000940 00020
1743827-9Alte Oy3 010 000600 00020
0189251-4Pentti Hämeenaho Oy2 230 000450 00020
1609181-6Raahen Energia Oy1 260 000254 00020
0720577-0E. Helaakoski Oy1 220 000246 00020
1743828-7Alte Invest Oy910 000184 00020
1964378-6Finn Special Steel Oy900 000184 00020
0189336-5Raahen Rautakauppa Oy800 000163 00020
2319458-1Alte Visetec Oy700 000143 00020
0675039-8Juhan Auto Oy690 000141 00020
1087340-3Presteel Oy640 000131 00020
2627981-2Raahen Satama Oy590 000120 00020
1796024-3Arlia Oy580 000118 00020
2269493-9Elvak Holding Oy550 000112 00020
2126166-4Miilupipe Oy530 000108 00020
0189361-3Raahen Seudun Osuuspankki510 000104 00020
2544336-9SKM Service Oy490 000100 00020
1742988-2RKL Poukkula Oy410 00083 00020
0288633-5Miilukangas Oy400 00082 00020
0398457-8Pattijoen Pesula Oy400 00081 00020
0369358-6Raahen Motocafe Oy373 00076 00020
0401354-6Hiekkapojat Oy353 00072 00020
1710369-8Woodcomp Oy346 00071 00020
1921319-6Antin Autokoulu Oy336 00069 00020
2342631-1Raahen Tuulienergia Oy336 00068 00020
0960633-2Nostotevo Oy250 00061 00024
2687933-2WhiteRock Oy296 00059 00020
1799634-2Logistiikkaoperaattorit Logop Oy274 00056 00020
2745402-9KFM Service Oy269 00055 00020
0498697-0Reijo Mehtälä Oy262 00053 00020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 640 Raahen yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Raahen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Raahelaiset starttasivat 207 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 29 voidaan tankata pistorasiasta.

Raahessa 1 900 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Raahessa työttömyys vähentynyt vuodessa 2,5 prosenttiyksikköä

Raahessa työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Raahelaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Raahen nuorimmat asukkaat löytyvät Arkkukarin alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Raahen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"