Kotikunta

Raasepori

Raasepori on keskikokoinen mukava 28 000 asukkaan kaupunki Uudellamaalla.

Hae palvelut

Raaseporin nuorimmat asukkaat löytyvät Dragsvikn alueelta

Dragsvikn postinumeroalueen asukkaiden keski-ikä on 38 vuotta, mikä on 6 vuotta vähemmän kuin Raaseporissa asuvien keski-ikä 44 vuotta.

Tilastokeskus pitää meistä suomalaisista niin tarkkaa lukua, että tiedämme postinumeroalueittain väestön keski-iän. Koko Suomessa postinumeroalueittainen ikävaihtelu on käsittämättömän suurta. Joillakin postinumeroalueilla väestö on jopa lähes 70 vuotta vanhaa, kun taas toisaalla keski-ikä jää 25 vuoteen. Raaseporin sisällä vaihtelu ei ole näin suurta, mutta eroja löytyy täältäkin.

Keski-ikään syntyy eroja, kun vasta rakennetuille asuntoaluille muuttaa nuorehkoja lapsiperheitä. Siten uudet asuntoalueet jäävät keski-iältään nuoremmiksi. Alhaista keski-ikää selittää muuttoliikkeen lisäksi uskonnollisuus. Hyvä esimerkki tästä on lestadiolaisvaltainen Limingan Tupos, jossa väestön keskimääräinen ikä jää alle 25 vuoden. Reilun 3000 asukkaan postinumeroalueella on yli 800 koululaista ja melkein yhtä paljon alle kouluikäisiä. Tupoksessa lapsilla ei ole puutetta leikkikavereista.

Muuttoliikkeen takia nuoria ihmisiä asuu paljon myös Espoon Otaniemessä. Aalto-yliopiston opiskelija-asunnoissa asuu pääasiassa sinkkuopiskelijoita ja nuoria opiskelijaperheitä. Opintojen loputtua ihmiset muuttavat muualle ja tilalle tulee uusia nuoria opiskelijoita. Otaniemessä väestön keski-ikä on vain 26 vuotta.

Iäkkäiden ihmisten asuttamia postinumeroalueita löytyy syrjäisistä maaseutukylistä. Sodan jälkeen raivatuilta pientiloilta lapset ovat muuttaneet työn ja koulutuksen perässä kaupunkeihin. Vanhemmat ovat jääneet asuttamaan näiden kuolevien kylien pieniä maataloja. Sallan Aholanvaarassa asuvan noin viidenkymmenen henkilön keski-ikä on uskomattomat 69 vuotta.

Raaseporin iäkkäimmät asukkaat ovat Meltolan sairaala-alueen alueella. Asukkaiden keski-ikä on siellä 67 vuotta. Nuorimmat asukkaat löytyvät  Dragsvikn postinumeroalueelta. Siellä asukkaiden keski-ikä on 38vuotta, mikä on 6 vuotta vähemmän kuin kaikkien kuntalaisten keski-ikä 44 vuotta.

Kaikkien suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta ja väkimäärä 5,5 miljoonaa.

PostinumeroNimiAsukkaitaKeski-ikä
10640Dragsvik97038
10680Skogby22039
10360Mustio136041
10660Trollböle92041
10330Pinjainen61042
10620Högbacka192042
10320Bäljars132042
10380Kaunislahti11642
10300Karjaa Keskus750043
10650Flyet274043
10520Tenhola Kirkonkylä175044
10470Fiskari52044
10420Pohjankuru188045
10480Antskog12046
10710Snappertuna37046
10410Åminnefors37047
10440Bollsta34048
10600Tammisaari Keskus500048
10570Bromarv49052
10350Meltolan sairaala-alue8467
Yhteensä2860044
Vertailua
91910Tupos (Liminka)321025
98770Aholanvaara (Salla)4668
Suomi548000042

Taulukkoon on koottu Raaseporin kunnan asukkaat ja heidän keski-iät postinumeroalueittain. Asukkaiden lukumäärä ei välttämättä täsmää kunnan asukkaiden lukumäärään, sillä postinumeroalueet eivät noudata tarkasti kuntien rajoja. Lisäksi isommat luvut on pyöristetty lukemisen helpottamiseksi. Taulukko perustuu tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoon vuodenvaihteesta 2014-2015.

Postinumeroalueet ovat tärkeä osa oheista kunnan palveluhakemisto. Yritykset ja ammatinharjoittajat löytyvät postinumeron perusteella Raaseporin lisäksi lähiseudulta naapurikuntien lähimmiltä postinumeroalueilta.

Pauli Savolainen 20.12.2016

Ilmoita Raaseporin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Raaseporilaiset starttasivat 378 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 58 voidaan tankata pistorasiasta.

Raaseporissa 2 000 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Raaseporin nuorimmat asukkaat löytyvät Dragsvikn alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Raaseporin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"