Kotikunta

Rautavaara

Pohjois-Savossa sijaitsevan 1 600 asukkaan Rautavaara on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Työttömyys laski vuodessa lähes prosenttiyksikön

Viimeisen kahden vuoden kuluessa työttömyys on laskenut valtakunnallisesti merkittävästi. Työttömyyden pieneneminen on kuitenkin hidastunut erityisesti kuluvan kevään aikana. Vuosi sitten maaliskuun lopussa oli 264 000 työtöntä työnhakijaa. Nyt maaliskuussa työnhakijoita oli 24 000 tuhatta vähemmän eli 238 000. Rautavaaralla vuosi sitten maaliskuussa 87 kaipasi työtä ja nyt maaliskuussa oli 85 työtöntä. Luvut käyvät ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön tilastoista.

Rautavaaralla avoimia työpaikkoja oli maaliskuun lopussa 22 mikä tarkoittaa että yhtä työpaikkaa kohti 4 työnhakijaa. Pitkäaikaistyöttömänä oli nyt 43 ja vuosi aikaisemmin 57 henkilöä.

Vaikka työttömyys on laskenut ja työllisyys parantunut, työttömyysprosentti on edelleen hälyttävän korkea. Maaliskuun lopussa Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kirjattu 238 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 9,1 prosenttia koko Suomen työvoimasta. Rautavaaralla työttöminä oli 14,3 prosenttia työvoimasta. Luvut on laskettu samalla tavalla ja ovat siten vertailukelpoisia keskenään. 

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2019 maaliskuun työttömyysaste oli 7,0 % eli lähes kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin työministeriön tilastoista laskettu työttömyys. Tilastokeskuksen haastattelututkimuksella laskettu työttömyysaste on kansainvälisesti vertailukelpoinen luku, kun taas työministeriön tilastoista laskettu suurempi luku on vertailukelpoinen samalla tavalla laskettuihin kunnallisiin työttömyyslukuihin.

Valtion ja kuntien taloudessa työttömyyden lasku tarkoittaa suurten työttömyysmenojen korvautumista miljoonien verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Rautavaaran työttömyys 2017 - 2019

Ohuin viiva on työttömyys vuodelta 2017, vähän vahvempi viiva esittää vuoden 2018 työttömyyttä ja paksuin viiva kuvaa kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden työttömyyskehitystä Rautavaaralla.

Työttömyys Rautavaaralla ja naapurikunnissa

Valtakunnallisesti työttömyys on pientä länsirannikolla ja Ahvenanmaalla. Manner-Suomen kunnista alle kolmen prosentin työttömyysasteeseen yltää vain 11000 asukkaan Pedersören ja 5000 asukkaan Luodon kunta Kokkolan lähistöltä. Alle neljä prosenttia työvoimasta on työttömänä Närpiössä, Laitilassa, Uudessakaarlepyyssä ja joissakin pienemmissä kunnissa.

Työttömiä on paljon Itä- ja Pohjois-Suomessa. Savukoskella, Ilomantsissa ja Puolangalla työvoimasta yli kuusitoista prosenttia nostaa työmarkkinatukea.


Kuviosta näkee Rautavaaran työttömyysasteen verrattuna naapurikuntiin. Mitä pitempi pylväs, sitä synkempi työllisyystilanne. Ääripäitä edustavat Savukoski, jossa joka kuudes työkykyinen on työtä vailla ja Luoto, jossa lähes kaikilla on työpaikka.

Rautavaaralla on paljon työttömyyttä verrattuna naapurikuntiin.

Linkkejä:

Tilastokeskuksen työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Rautavaara, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.4.2019

Ilmoita Rautavaaran puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Rautavaaralla 210 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Rautavaaralla työttömyys vähentynyt vuodessa 7,1 prosenttiyksikköä

Rautavaaralla työttömyys on vähentynyt harvinaisen paljon paljon koko Suomeen verrattuna.

Varpaisjärven Maansiirto ja Vesitekniikka Oy oli Rautavaaran suurin yhteisöveronmaksaja

Rautavaaralaisista yrityksistä 13 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 430 000 euroa yhteisöveroja.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Rautavaaralaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Rautavaaran nuorimmat asukkaat löytyvät Kangaslahden alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Rautavaaran puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"