Kotikunta

Saarijärvi

Saarijärvi on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 9 000 asukkaan kaupunki Keski-Suomessa.

Hae palvelut

Saarijärvellä työttömyys ei muuttunut kesäkuussa

Saarijärvi kuuluu tavallisimpiin kuntiin, joissa työttömyys ei mainittavasti muuttunut toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Saarijärvellä oli kesäkuussa 660 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli pysynyt likimain samana kuin toukokuussa. Pitkäaikaistyöttömiä oli 470 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 28 avointa työpaikkaa kesäkuussa Saarijärvellä. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 660 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 24 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Saarijärvellä tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Saarijärven työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Saarijärvi, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Saarijärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Saarijärveläiset starttasivat 59 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 10 voidaan tankata pistorasiasta.

Saarijärvellä 1 300 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Saarijärvellä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,3 prosenttiyksikköä

Saarijärvellä työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Saarijärveläiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Saarijärven nuorimmat asukkaat löytyvät Tarvaalan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Saarijärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"