Kotikunta

Siikalatva

Siikalatva on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 5 200 asukkaan kunta Pohjois-Pohjanmaalla.

Hae palvelut

Ilmoitus äänioikeudesta kertoo ulkomailla asuvien määrän

Presidentinvaaleissa 243 siikalatvalaista sai äänioikeuskirjeen ulkomaiseen osoitteeseen. Heillä oli siellä pysyvä osoite ja he olivat muuttaneet sinne suoraan Siikalatvalta. Ulkomailla asui 5 prosenttia siikalatvalaisista äänioikeutetuista. Kun äänioikeutettuihin lisätään vaihto-oppilaiden ja vanhempiensa mukana olevien lasten lukumäärä, ulkomailla asuu arviolta 270 siikalatvalaista.

Äänioikeusrekisterissä siikalatvalaisiksi kirjataan kaikki ulkomaille muuttaneet, joiden kotikunta ennen muuttoa on ollut Siikalatva, kertoo väestörekisterikeskuksen kehityspäällikkö Pauli Pekkanen. Äänioikeus säilyy ja kotikunta pysyy Siikalatvalla, kunnes paluumuuttaja kirjautuu toiseen Suomen kuntaan asukkaaksi. Äänioikeutettujen joukossa ulkomailla on varmasti niitäkin, jotka muuttivat 1960 – 1970 luvulla Ruotsiin suuressa muuttoaallossa ja jotka asuvat edelleen siellä. Lyhytaikaisia muuttajia ovat esimerkiksi opiskelijavaihdossa ulkomaan harjoitteluun osallistuvat nuoret. Tilastossa eivät näy lapset eivätkä vaihto-oppilasvuotta viettävät alle 18-vuotiaat lukiolaiset, koska heillä ei ole äänioikeutta.

Suomen kaikista äänioikeutetuista kuudella prosentilla eli 250 000 henkilöllä on vakituinen asuinpaikka ulkomailla. Muuttajista 60 % on naisia ja 40 % miehiä. Äänioikeustilastot eivät kerro, kuinka moni nainen on muuttanut ulkomaille avioliiton myötä. Siikalatvalta on muuttanut 130 naista 110 miestä ulkomaille.

Eniten ulkomaille muuttaneita on Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisissä rannikkokunnissa.  Kökarin, Föglön ja Kumlingen asukkaista yli 30 %:lla on vakituinen osoite ulkomailla. Ahvenanmaalaiset ruotsia äidinkielenään puhuvat ovat arvattavasti muuttaneet työn perässä Ruotsiin. Myös Pohjois-Suomen kunnista on muutettu paljon ulkomaille. Sallalaisista, pelkosenniemeläisistä ja utsjokelaisista joka viidennen kotiosoite on Suomen rajojen ulkopuolella. Aika moni näistä on louhimassa rautaa Kiirunasta tai kalatehtaalla Norjassa.

Pieni osuus ulkomaille muuttaneita on kaupunkien läheisyydessä maalaiskunnissa. Esimerkiksi Helsingin kupeesta Pornaisista vain prosentilla osoite on ulkomailla. Tässä on kysymyksessä jonkinlainen tilastoharha, sillä näistä kunnista on muutettu ensiksi kaupunkeihin töihin tai opiskelemaan ja sitten sieltä ulkomaille. Silloin muuttajan viimeiseksi kotikunnaksi kirjautuu asuinkaupunki. Helsinkiläisistä peräti kymmenen prosenttia asuu pysyvästi ulkomailla.




|||||||  1 % 50 Pornainen
|||||||||||||  3 % 160 Liminka
||||||||||||||  3 % 120 Tyrnävä
||||||||||||||  3 % 34 Pyhäntä
|||||||||||||||||  3 % 3 300 Kuopio
||||||||||||||||||  4 % 1 100 Kajaani
|||||||||||||||||||||||||  5 % 8 000 Oulu
||||||||||||||||||||||||||  5 % 240 Siikalatva
||||||||||||||||||||||||||||  6 % 370 Muhos
|||||||||||||||||||||||||||||| 6%  251 000 Suomi
||||||||||||||||||||||||||||||||||  7 % 320 Pyhäjärvi
||||||||||||||||||||||||||||||||||  7 % 380 Haapavesi
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  8 % 190 Utajärvi
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  9 % 200 Kärsämäki
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  11 % 700 Haapajärvi
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  27 % 3 100 Maarianhamina

Ulkomaalla asuvien osuus prosentteina vaalikelpoisista kuntalaisista. Toinen numero on ulkomailla asuvien lukumäärä. Ääripäitä kuviossa edustavat Maarianhamina ja Pornainen.

Presidentin vaalipäivänä ei kukaan ulkomailla asuva siikalatvalainen käyttänyt äänioikeuttaan kotikunnassaan.



Linkki: Oikeusministeriö, vaalitilastot


Pauli Savolainen 5.2.2018

Ilmoita Siikalatvan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Siikalatvalla 900 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Siikalatvalaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Siikalatvan nuorimmat asukkaat löytyvät Vornan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Siikalatvan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"