Simoniemen postinumeroalueen asukkaiden keski-ikä on 44 vuotta, mikä on 2 vuotta vähemmän kuin Simossa asuvien keski-ikä 46 vuotta.
Tilastokeskus pitää meistä suomalaisista niin tarkkaa lukua, että tiedämme postinumeroalueittain väestön keski-iän. Koko Suomessa postinumeroalueittainen ikävaihtelu on käsittämättömän suurta. Joillakin postinumeroalueilla väestö on jopa lähes 70 vuotta vanhaa, kun taas toisaalla keski-ikä jää 25 vuoteen. Simon sisällä vaihtelu ei ole näin suurta, mutta eroja löytyy täältäkin.
Keski-ikään syntyy eroja, kun vasta rakennetuille asuntoaluille muuttaa nuorehkoja lapsiperheitä. Siten uudet asuntoalueet jäävät keski-iältään nuoremmiksi. Alhaista keski-ikää selittää muuttoliikkeen lisäksi uskonnollisuus. Hyvä esimerkki tästä on lestadiolaisvaltainen Limingan Tupos, jossa väestön keskimääräinen ikä jää alle 25 vuoden. Reilun 3000 asukkaan postinumeroalueella on yli 800 koululaista ja melkein yhtä paljon alle kouluikäisiä. Tupoksessa lapsilla ei ole puutetta leikkikavereista.
Muuttoliikkeen takia nuoria ihmisiä asuu paljon myös Espoon Otaniemessä. Aalto-yliopiston opiskelija-asunnoissa asuu pääasiassa sinkkuopiskelijoita ja nuoria opiskelijaperheitä. Opintojen loputtua ihmiset muuttavat muualle ja tilalle tulee uusia nuoria opiskelijoita. Otaniemessä väestön keski-ikä on vain 26 vuotta.
Iäkkäiden ihmisten asuttamia postinumeroalueita löytyy syrjäisistä maaseutukylistä. Sodan jälkeen raivatuilta pientiloilta lapset ovat muuttaneet työn ja koulutuksen perässä kaupunkeihin. Vanhemmat ovat jääneet asuttamaan näiden kuolevien kylien pieniä maataloja. Sallan Aholanvaarassa asuvan noin viidenkymmenen henkilön keski-ikä on uskomattomat 69 vuotta.
Simon iäkkäimmät asukkaat ovat Alaniemen alueella. Asukkaiden keski-ikä on siellä 53 vuotta. Nuorimmat asukkaat löytyvät Simoniemen postinumeroalueelta. Siellä asukkaiden keski-ikä on 44vuotta, mikä on 2 vuotta vähemmän kuin kaikkien kuntalaisten keski-ikä 46 vuotta.
Kaikkien suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta ja väkimäärä 5,5 miljoonaa.
Postinumero | Nimi | Asukkaita | Keski-ikä |
---|---|---|---|
95220 | Simoniemi | 320 | 44 |
95230 | Maksniemi | 810 | 44 |
95210 | Filpus | 270 | 44 |
95270 | Yli-Kärppä-Tainionjoki | 130 | 46 |
95225 | Viantie | 230 | 47 |
95200 | Simo Keskus | 1360 | 48 |
95260 | Tainionjoki | 54 | 52 |
95255 | Alaniemi | 87 | 53 |
Yhteensä | 3300 | 46 | |
Vertailua | |||
91910 | Tupos (Liminka) | 3210 | 25 |
98770 | Aholanvaara (Salla) | 46 | 68 |
Suomi | 5480000 | 42 |
Taulukkoon on koottu Simon kunnan asukkaat ja heidän keski-iät postinumeroalueittain. Asukkaiden lukumäärä ei välttämättä täsmää kunnan asukkaiden lukumäärään, sillä postinumeroalueet eivät noudata tarkasti kuntien rajoja. Lisäksi isommat luvut on pyöristetty lukemisen helpottamiseksi. Taulukko perustuu tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoon vuodenvaihteesta 2014-2015.
Postinumeroalueet ovat tärkeä osa oheista kunnan palveluhakemisto. Yritykset ja ammatinharjoittajat löytyvät postinumeron perusteella Simon lisäksi lähiseudulta naapurikuntien lähimmiltä postinumeroalueilta.
Pauli Savolainen 20.12.2016
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitustaKokemuksia neljästä yrityksestä, kun omakotitalon peltikattoa uusittiin.
Fossiiliset voimanlähteet pitivät pintansa, sillä vain yksi auto käyttää sähköä voimanlähteenä.
Korona lisäsi Simossa työttömien ja lomautettujen lukumäärä 120 henkilöllä kahdessa kuukaudessa.
Simo sai koronatukea 271 euroa asukasta kohde. Tuki edustaa likimain Suomen keskiarvoa.
Tuloveroprosentti, vanhalta nimeltään veroäyri, on noussut Simossa maltillisesti 1,25 prosenttiyksikköä kymmenessä vuodessa.
Vuosittain päättyy keskimäärin 40 simolaisen elämä. Paljonko enimmillään korona lisäisi kuolleisuutta Simossa?
Uusi myyntiopas yksityishenkilölle, joka aikoo itse myydä autonsa.
Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.
Veikkus kahmii Simon köyhimmiltä rahaa 240 000 euroa rahapeliautomaateilla.
Europarlamenttivaalit eivät juuri kiinnostaneet äänestäjiä. Eduskuntavaaleissa äänestysvilkkaus oli 72 %, mutta EU-vaaleissa vain 43 %
Perusuomalaiset ovat tehneet oman laskelmansa maahanmuuttajista aiheutuvista kuluista veronmaksajille.
Viimeisen vuoden kuluessa Simossa työttömyys on vähentynyt 2,1 prosenttiyksikköä. Koko Suomessa työttömyys on vähentynyt 0,9% samassa ajassa. Simossa työttömyyden kehitys on ollut paljon parempaa kuin Suomessa keskimäärin.
Maailmalta on tullut paljon pakolaisia ja muita muuttajia Suomeen. Simokin on saanut heistä osansa.
Simossa työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.
Millaisia kesäteatteriesityksiä on tarjolla Simossa ja lähikunnissa?
Keskimäärin yksi kolmestatuhannesta on intersukupuolinen. Simolaisista yksi tai kaksi lienee intersukupuolisia.
Syntyvyys on ollut pienempää viimeksi 150 vuotta sitten suurten nälkävuosien aikaan.
Simolaisista yrityksistä 54 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 520 000 euroa yhteisöveroja.
Moni simolainen on jättänyt kotikuntansa lisäksi kotimaansa ja muuttanut ulkomaille työn, puolison tai seikkailun perässä.
Presidentinvaalien hopeasijasta taisteltiin Simossakin, mutta Sauli Niinistön ykkösasema ei ollut uhattuna yhdessäkään kunnassa.
Simolaisista käytti äänioikeutettaan 1 790 henkilöä, mikä vastaa 71 prosentin osuutta kaikista äänestäjistä.
Ennakkoäänestämässä kävi 43 prosenttia simolaisista äänioikeutetuista. Äänioikeus on 2 500 simolaisella ja näistä 1 070 äänesti presidenttiä ennakkoon.
On yksi verolaji, jonka kiertämminen onnistuu vain hautausmaalla. Tuo vero tuotti Simolle viime vuonna 1 100 000 euroa
Simo kuuluu tavallisimpiin kuntiin, joissa työttömyys ei mainittavasti muuttunut toukokuusta kesäkuuhun.
Erityisesti pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on kasvanut.
Kaksi kolmesta käytti Simossa äänioikeuttaan. Ännestysvilkkaus oli keskitasoa koko Suomeen verrattuna.
Kolmannes simolaisista ei malttanut odottaa äänestyspäivää.
Neljä viidestä simolaisesta kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta osuus pienenee hitaasti.
Kun Simossa on 3 240 asukasta ja valtio maksaa jokaisesta kuntalaisesta 2 660 euroa, niin kunta saa selvää rahaa 8,6 miljoonaa euroa, mutta laskentasäännöt ovat monimutkaiset.
Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.
Useimpia auton omistajia kiinnostaa tietää, paljonko auto kuluttaa polttoainetta. Nyt kulutuksen seuraaminen on helppoa
Mistä löydän nuohoojan, kirvesmiehen tai hierojan, kun puuttuu vanha keksintö, puhelinluettelo.
Kotikunta.fi on uusi Simon puhelinluettelo ja paljon enemmän.
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitusta