Kotikunta

Sonkajärvi

Sonkajärvi on 3 900 leppoisan asukkaan kunta Pohjois-Savossa.

Hae palvelut

Työttömyystilastoissa positiivinen vire

Sekä kokonaistyöttömyys että pitkäaikaistyöttömyys ovat kääntyneet laskuun Suomessa viime kuukausina. Sonkajärvikin on saanut osansa tästä suunnan muutoksesta.

Valtakunnallisesti työttömien työnhakijoiden määrä on pienentynyt vuoden kuluessa yli kahdella prosenttiyksikllä. Vuosi sitten tammikuussa Suomessa työtä vailla oli 343 000 henkilöä. Kuluvan vuoden alussa työtä hakevien määrä oli enää 286 000 henkilöä.  Rakennetyöttömyys on myös kääntynyt laskuun, mutta muutos ei ole yhtä suuri. Vuosi sitten tammikuussa pitkäaikaistyöttömiä oli 208 000 ja nyt 174 000.

Sonkajärvellä työttömiä työnhakijoita oli vuosi sitten 282 henkilöä, joista rakennetyöttömiä 190. Nyt tammikuussa työttömiä oli 258, joista rakennetyöttömiä 152 henkilöä.

Erityisen huolestuttavaa on sekä hallitukselle että työttömille vaikeasti työllistettävien suuri osuus kaikista työttömistä. Kaksi kolmasosaa työttömistä eli noin 176 000 työtöntä on ollut vailla palkkatyötä vähintään 16 kuukautta. Sonkajärvellä vaikeasti työllistyvien osuus on noin puolet kaikista työttömistä. Osuus on vähän pienempi kuin koko Suomessa.

Rakennetyöttömillä tarkoitetaan vähintään vuoden työttöminä olleita pitkäaikaistyöttömiä sekä erilaisiin työllistämiskoulutuksiin osallistuneita, joilla ei ole ollut palkkatyötä viimeiseen 16 kuukauteen.


Työttömyys kymmenen vuoden ajalta Sonkajärvellä


Sinisellä viivalla on merkitty Sonkajärven työttömyysaste. Vihreällä viiva rakennetyöttömyyttä eli vaikeasti työllistettävien osuutta työttömistä.

Sinertävät viivat kuvaavat koko Suomen työttömyysastetta.

Suomen työttömyysaste on tässä laskettu työttömyystilaston perusteella samalla tavalla kuin Sonkajärven työttömyysaste. Siten Suomen ja Sonkajärven työttömyysprosentit ovat keskenään vertailukelpoisia.

Suomen virallisen kansainvälisesti vertailukelpoisen työttömyysasteen laskee Tilastokeskus haastattelemalla kuukausittain 12 000 henkilön työssäkäyntiä. Virallista valtakunnallista työttömyysastetta ei voi verrata suoraan Sonkajärven työttömyysasteeseen, silä laskentaperusteet ovat erilaiset.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Tilastokeskus, virallinen työttömyystilasto, ja sen selitys.

Pauli Savolainen 22.7.2017

Ilmoita Sonkajärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Sonkajärveläiset starttasivat seitsemäntoista uutta autoa viime vuonna.

Fossiiliset voimanlähteet pitivät pintansa, sillä yksikään auto ei käyttänyt sähköä voimanlähteenä.

Sonkajärvellä 700 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Sonkajärvellä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,7 prosenttiyksikköä

Sonkajärvellä työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Sonkajärveläiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Sonkajärven nuorimmat asukkaat löytyvät Sonkakosken alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Sonkajärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"