Kotikunta

Suomussalmi

Kainuussa sijaitseva 8 000 asukkaan Suomussalmen kunta tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Suomussalmikin on saanut osansa maahanmuuttajista

Suomessa asuvista 5,5 miljoonasta ihmisestä seitsemällä prosentilla eli 0,4 miljoonalla ihmisellä on ulkomaalaiset juuret. Suomussalmella ulkomaalaistaustaisten osuus on paljon pienempi kuin koko Suomen keskiarvo.

Suomussalmelaisista ulkomaalaistaustaisia on 190 henkilöä eli 2 prosenttia kuntalaisista.

Tämä selviää tilastokeskuksen väestötilastosta, jossa ihmisten taustakansallisuus määritellään vanhempien kansallisuuden perusteella. Tuossa tilastossa ulkomaalaistaustaisia ovat ulkomailta Suomeen muuttaneiden lisäksi ne Suomessa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat ovat ulkomaalaisia.

Manner-Suomen kunnista suurin ulkomaalaisten osuus on Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä, joissa joka viides asukas on taustaltaan ulkomaalainen. Pääkaupunkiseudulla asuu noin 190 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Turussa osuus on 13%, Tampereella 8% ja Oulussa 4%. Maarianhaminassa 22% asukkaiden tausta on ulkomailta. Kolmannes heistä on ruotsalaistaustaisia.

Noin seitsemässäkymmenessä kunnassa ulkomaalaistaustaisia on vain noin yksi prosentti asukkaista. Tällaisia kuntia on esimerkiksi Savukoski, Liminka, Ii, Ilmajoki, Nivala Siilinjärvi ja Kempele.

Yleistäen voi sanoa, että suurissa keskuksissa etelässä ja lännessä ulkomaalaistaustaisten osuus on suuri ja pienissä kunnissa idässä ja pohjoisessa niiden osuus on pieni.

Ulkomaalaistaustaiset Suomussalmella ja lähikunnissa.



||  1 %   5 Savukoski
|||  1 %   11 Ristijärvi
|||||  1 %   28 Hyrynsalmi
||||||  1 %   60 Taivalkoski
||||||  2 %   50 Paltamo
|||||||  2 %   280 Kuusamo
||||||||  2 %   180 Kuhmo
||||||||  2 %   60 Puolanka
||||||||||  2 %   190 Suomussalmi
|||||||||||  3 %   280 Sotkamo
|||||||||||||||  4 %   1 300 Kajaani
||||||||||||||||  4 %   5 000 Kuopio
|||||||||||||||||  4 %   8 000 Oulu
||||||||||||||||||||  5 %   3 700 Joensuu
|||||||||||||||||||||||||||||| 7,5 %  384 000 Suomi
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  18 %   100 000 Helsinki
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  22 %   40 000 Vantaa


Ulkomaalaistaustaisten prosentuaalinen osuus ja henkilömäärä kuntalaisista.

Suomussalmella asuvista 190 ulkomaalaistaustaisesta henkilöstä 180 on Eurooppalaisia ja loput Euroopan ulkopuolelta.
Venäjän ja entisen neuvostoliiton alueelta on 120 henkilöä.
Lähi-idän valtioista on tullut 14 henkilöä.

Tuorein ja eniten puhuttu pakolaisaalto tuli Suomeen Lähi-idästä neljä vuotta sitten. Silloin Suomeen tuli yhteensä 32 000 turvapaikan hakijaa Irakista, Syyriasta ja Libanonista. Ainakin puolet heistä on jo palannut vapaehtoisesti kotimaahansa tai muuttanut muualle pois Suomesta. Nyt Suomessa asuu noin 35 000 juuriltaan Lähi-idästä olevaa henkilöä, joista puolet on asunut Suomessa jo ennen viimeistä pakolaisaaltoa.

Lähi-idästä muuttaneiden määrä on kuitenkin aika pieni, kun sitä verrataan muihin ulkomaalaistaustaisiin. Sukujuuret ovat entisen Neuvostoliiton alueelta tai Venäjältä 84 000 suomessa asuvalla. Taustaltaan virolaisia on noin 50 000. Somaleja on 20 000 ja 12 000:n tausta on vanhan Jugoslavian alueelta. Kiinasta, Vietnamista, Thaimaasta, Afganistanista ja Turkista on kustakin maasta noin 10 000 henkilöä. Taustaltaan ruotsalaisia 7 000. Muuttajia on kaikkialta. Pohjois-korealaiset vanhemmat ovat neljällä henkilöllä Suomessa.

Tilastossa näkyy selvästi pakolaisaallon synnyttäneet konfliktit. Vietnamista, Bosniasta, Afganistanista ja Somaliasta on lähtenyt suuria määriä pakolaisia, joista osa on päätynyt tänne kylmään pohjolaan. Inkeriläisten paluumuutto nostaa venäläistaustaisten määrää.

Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä ja tilasto on vuoden 2017-18 vuodenvaihteesta. Varsinkin pienissä kunnissa ulkomaalaistaustaisten määrä on saattanut muuttua paljonkin sen jälkeen. Tilastot eivät kerro aivan tarkasti ulkomaalaisten määrää, sillä tietosuojasyistä alle kymmenen henkilön maakohtaisia tietoja ei julkaista paikkakunnittain.

Linkki tilastoon: Tilastokeskus, syntyperä ja taustamaa -tilasto

Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, käsitteet, syntyperä ja taustamaa

Pauli Savolainen 6.3.2019

Ilmoita Suomussalmen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Suomussalmelaiset starttasivat 54 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 4 voidaan tankata pistorasiasta.

Suomussalmella 1 300 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Suomussalmella työttömyys vähentynyt vuodessa 1,7 prosenttiyksikköä

Suomussalmella työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Suomussalmella syntyi viime vuonna 17 tyttöä ja 17 poikaa

Syntyvyys on ollut pienempää viimeksi 150 vuotta sitten suurten nälkävuosien aikaan.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Suomussalmelaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Suomussalmen nuorimmat asukkaat löytyvät Pesiökylän alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Suomussalmen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"