Kotikunta

Teuva

Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva 5 000 asukkaan Teuvan kunta tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Ilmoitus äänioikeudesta kertoo ulkomailla asuvien määrän

Presidentinvaaleissa 317 teuvalaista sai äänioikeuskirjeen ulkomaiseen osoitteeseen. Heillä oli siellä pysyvä osoite ja he olivat muuttaneet sinne suoraan Teuvalta. Ulkomailla asui 7 prosenttia teuvalaisista äänioikeutetuista. Kun äänioikeutettuihin lisätään vaihto-oppilaiden ja vanhempiensa mukana olevien lasten lukumäärä, ulkomailla asuu arviolta 350 teuvalaista.

Äänioikeusrekisterissä teuvalaisiksi kirjataan kaikki ulkomaille muuttaneet, joiden kotikunta ennen muuttoa on ollut Teuva, kertoo väestörekisterikeskuksen kehityspäällikkö Pauli Pekkanen. Äänioikeus säilyy ja kotikunta pysyy Teuvalla, kunnes paluumuuttaja kirjautuu toiseen Suomen kuntaan asukkaaksi. Äänioikeutettujen joukossa ulkomailla on varmasti niitäkin, jotka muuttivat 1960 – 1970 luvulla Ruotsiin suuressa muuttoaallossa ja jotka asuvat edelleen siellä. Lyhytaikaisia muuttajia ovat esimerkiksi opiskelijavaihdossa ulkomaan harjoitteluun osallistuvat nuoret. Tilastossa eivät näy lapset eivätkä vaihto-oppilasvuotta viettävät alle 18-vuotiaat lukiolaiset, koska heillä ei ole äänioikeutta.

Suomen kaikista äänioikeutetuista kuudella prosentilla eli 250 000 henkilöllä on vakituinen asuinpaikka ulkomailla. Muuttajista 60 % on naisia ja 40 % miehiä. Äänioikeustilastot eivät kerro, kuinka moni nainen on muuttanut ulkomaille avioliiton myötä. Teuvalta on muuttanut 190 naista 130 miestä ulkomaille.

Eniten ulkomaille muuttaneita on Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisissä rannikkokunnissa.  Kökarin, Föglön ja Kumlingen asukkaista yli 30 %:lla on vakituinen osoite ulkomailla. Ahvenanmaalaiset ruotsia äidinkielenään puhuvat ovat arvattavasti muuttaneet työn perässä Ruotsiin. Myös Pohjois-Suomen kunnista on muutettu paljon ulkomaille. Sallalaisista, pelkosenniemeläisistä ja utsjokelaisista joka viidennen kotiosoite on Suomen rajojen ulkopuolella. Aika moni näistä on louhimassa rautaa Kiirunasta tai kalatehtaalla Norjassa.

Pieni osuus ulkomaille muuttaneita on kaupunkien läheisyydessä maalaiskunnissa. Esimerkiksi Helsingin kupeesta Pornaisista vain prosentilla osoite on ulkomailla. Tässä on kysymyksessä jonkinlainen tilastoharha, sillä näistä kunnista on muutettu ensiksi kaupunkeihin töihin tai opiskelemaan ja sitten sieltä ulkomaille. Silloin muuttajan viimeiseksi kotikunnaksi kirjautuu asuinkaupunki. Helsinkiläisistä peräti kymmenen prosenttia asuu pysyvästi ulkomailla.




|||||||  1 % 50 Pornainen
|||||||||||||  3 % 1 300 Seinäjoki
|||||||||||||||||||||  4 % 3 000 Pori
|||||||||||||||||||||||||  5 % 900 Kurikka
|||||||||||||||||||||||||||||| 6%  251 000 Suomi
||||||||||||||||||||||||||||||  6 % 700 Kauhajoki
|||||||||||||||||||||||||||||||||||  7 % 320 Teuva
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  10 % 6 000 Vaasa
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  14 % 270 Isojoki
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  14 % 190 Karijoki
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  15 % 800 Maalahti
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  18 % 230 Kaskinen
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  20 % 400 Korsnäs
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  21 % 1 400 Kristiinankaupunki
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  22 % 1 900 Närpiö
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  27 % 3 100 Maarianhamina

Ulkomaalla asuvien osuus prosentteina vaalikelpoisista kuntalaisista. Toinen numero on ulkomailla asuvien lukumäärä. Ääripäitä kuviossa edustavat Maarianhamina ja Pornainen.

Presidentin vaalipäivänä ei kukaan ulkomailla asuva teuvalainen käyttänyt äänioikeuttaan kotikunnassaan.



Linkki: Oikeusministeriö, vaalitilastot


Pauli Savolainen 5.2.2018

Ilmoita Teuvan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Teuvalaiset starttasivat 46 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 2 voidaan tankata pistorasiasta.

Teuvalla 800 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Teuvan nuorimmat asukkaat löytyvät Äystön alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Teuvan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"