Kotikunta

Toholampi

Toholampi on 3 000 leppoisan asukkaan kunta Keski-Pohjanmaalla.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Toholampilaisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 1 950 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 400 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli JMT Koskela Oy, joka maksoi 394 000 euron tuloksestaan 80 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty toholampilaisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
0587656-2JMT Koskela Oy394 00080 00020
1842832-0MK Karika Oy135 00027 30020
0182772-0Toholammin Osuuspankki128 00026 10020
1482853-8Wennström Machinery Oy100 00020 30020
2008287-5Koneurakointi Ahonen Oy88 00018 40021
2631407-5Maatila A Pöntiö Oy66 00013 30020
2626115-3Lampin Yhteismetsä47 00013 30028
2614398-2JuSahko Oy62 00012 80021
0182767-5Toholammin Vesihuolto Oy58 00011 80020
0849203-8Finn Spring Oy60 00011 70020
0483601-6Mauno Hautala Oy57 00011 50020
2556190-4Salaojaurakointi Polso Oy56 00011 20020
0992101-7Myllymäki Teollisuus Oy46 0009 40020
2218104-1Risto Huhtala Oy44 0008 80020
2317088-9Niplan Oy41 0008 40020
2639312-1Kuljetus Baana Oy41 0008 30020
1564904-8Kuljetusliike Janne Piispala Oy41 0008 10020
2326428-7MV-Trans Oy39 1007 90020
0497627-0Toholammin Yhteismetsä25 8007 30028
1097919-5Kiinteistö Oy Toholammin Torikeskus34 0006 80020
0652372-6LVI-Kellosalo Oy31 1006 20020
0182766-7Sykäräisten Vesihuolto Oy27 6005 50020
2559459-7HM Makia Oy24 5004 90020
2612366-6M. Isokangas Oy24 1004 80020
0926646-2Isokankaan Puu Oy22 8004 60020
0981659-1Tokonsalo Oy19 8004 00020
2570637-6Aurolahti 3D Suunnittelutoimisto Oy19 6003 90020
2192133-5Rakennusurakointi J. Välikangas Oy17 3003 80022
1920502-2Lylyn Pisara Oy18 8003 70020
2637200-5LVI- ja Peltityö Rutanen Oy17 5003 50020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 117 Toholammen yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Toholammen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Toholampilaiset starttasivat viisitoista uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 2 voidaan tankata pistorasiasta.

Toholammilla 500 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Toholammen nuorimmat asukkaat löytyvät Laitalan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Toholammen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"