Kotikunta

Tornio

Tornio on keskikokoinen mukava 21 000 asukkaan kaupunki Lapissa.

Hae palvelut

Torniokin on saanut osansa maahanmuuttajista

Suomessa asuvista 5,5 miljoonasta ihmisestä seitsemällä prosentilla eli 0,4 miljoonalla ihmisellä on ulkomaalaiset juuret. Torniossa ulkomaalaistaustaisten osuus on paljon pienempi kuin koko Suomen keskiarvo.

Torniolaisista ulkomaalaistaustaisia on 700 henkilöä eli 3 prosenttia kuntalaisista.

Tämä selviää tilastokeskuksen väestötilastosta, jossa ihmisten taustakansallisuus määritellään vanhempien kansallisuuden perusteella. Tuossa tilastossa ulkomaalaistaustaisia ovat ulkomailta Suomeen muuttaneiden lisäksi ne Suomessa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat ovat ulkomaalaisia.

Manner-Suomen kunnista suurin ulkomaalaisten osuus on Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä, joissa joka viides asukas on taustaltaan ulkomaalainen. Pääkaupunkiseudulla asuu noin 190 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Turussa osuus on 13%, Tampereella 8% ja Oulussa 4%. Maarianhaminassa 22% asukkaiden tausta on ulkomailta. Kolmannes heistä on ruotsalaistaustaisia.

Noin seitsemässäkymmenessä kunnassa ulkomaalaistaustaisia on vain noin yksi prosentti asukkaista. Tällaisia kuntia on esimerkiksi Savukoski, Liminka, Ii, Ilmajoki, Nivala Siilinjärvi ja Kempele.

Yleistäen voi sanoa, että suurissa keskuksissa etelässä ja lännessä ulkomaalaistaustaisten osuus on suuri ja pienissä kunnissa idässä ja pohjoisessa niiden osuus on pieni.

Ulkomaalaistaustaiset Torniossa ja lähikunnissa.



||  1 %   5 Savukoski
|||  1 %   70 Ii
||||  1 %   90 Keminmaa
||||  1 %   34 Simo
|||||  1 %   13 Hailuoto
|||||||  2 %   50 Tervola
|||||||  2 %   60 Pello
||||||||  2 %   80 Ylitornio
||||||||  2 %   110 Siikajoki
|||||||||||||  3 %   700 Tornio
|||||||||||||||  4 %   2 200 Rovaniemi
|||||||||||||||  4 %   1 700 Kokkola
|||||||||||||||||  4 %   8 000 Oulu
||||||||||||||||||||  5 %   1 000 Kemi
|||||||||||||||||||||||||||||| 7,5 %  384 000 Suomi
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  18 %   100 000 Helsinki
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  22 %   40 000 Vantaa


Ulkomaalaistaustaisten prosentuaalinen osuus ja henkilömäärä kuntalaisista.

Torniossa asuvista 700 ulkomaalaistaustaisesta henkilöstä 400 on Eurooppalaisia ja loput Euroopan ulkopuolelta.
Venäjän ja entisen neuvostoliiton alueelta on 120 henkilöä.
Virolaistaustaisia on 24 henkilöä.
Lähi-idän valtioista on tullut 100 henkilöä.
Afrikkalaiset sukujuuret ovat 28 henkilöllä.

Tuorein ja eniten puhuttu pakolaisaalto tuli Suomeen Lähi-idästä neljä vuotta sitten. Silloin Suomeen tuli yhteensä 32 000 turvapaikan hakijaa Irakista, Syyriasta ja Libanonista. Ainakin puolet heistä on jo palannut vapaehtoisesti kotimaahansa tai muuttanut muualle pois Suomesta. Nyt Suomessa asuu noin 35 000 juuriltaan Lähi-idästä olevaa henkilöä, joista puolet on asunut Suomessa jo ennen viimeistä pakolaisaaltoa.

Lähi-idästä muuttaneiden määrä on kuitenkin aika pieni, kun sitä verrataan muihin ulkomaalaistaustaisiin. Sukujuuret ovat entisen Neuvostoliiton alueelta tai Venäjältä 84 000 suomessa asuvalla. Taustaltaan virolaisia on noin 50 000. Somaleja on 20 000 ja 12 000:n tausta on vanhan Jugoslavian alueelta. Kiinasta, Vietnamista, Thaimaasta, Afganistanista ja Turkista on kustakin maasta noin 10 000 henkilöä. Taustaltaan ruotsalaisia 7 000. Muuttajia on kaikkialta. Pohjois-korealaiset vanhemmat ovat neljällä henkilöllä Suomessa.

Tilastossa näkyy selvästi pakolaisaallon synnyttäneet konfliktit. Vietnamista, Bosniasta, Afganistanista ja Somaliasta on lähtenyt suuria määriä pakolaisia, joista osa on päätynyt tänne kylmään pohjolaan. Inkeriläisten paluumuutto nostaa venäläistaustaisten määrää.

Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä ja tilasto on vuoden 2017-18 vuodenvaihteesta. Varsinkin pienissä kunnissa ulkomaalaistaustaisten määrä on saattanut muuttua paljonkin sen jälkeen. Tilastot eivät kerro aivan tarkasti ulkomaalaisten määrää, sillä tietosuojasyistä alle kymmenen henkilön maakohtaisia tietoja ei julkaista paikkakunnittain.

Linkki tilastoon: Tilastokeskus, syntyperä ja taustamaa -tilasto

Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, käsitteet, syntyperä ja taustamaa

Pauli Savolainen 6.3.2019

Ilmoita Tornion puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Torniolaiset starttasivat 211 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 32 voidaan tankata pistorasiasta.

Torniossa 1 200 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Torniossa työttömyys vähentynyt vuodessa 3,3 prosenttiyksikköä

Torniossa työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Torniolaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Tornion nuorimmat asukkaat löytyvät Kirkonmäen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Tornion puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"