Kotikunta

Utajärvi

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan 2 600 asukkaan Utajärvi on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Utajärvellä työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Utajärvi kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Utajärvellä oli kesäkuussa 159 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 18 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 102 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 5 avointa työpaikkaa kesäkuussa Utajärvellä. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 159 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 32 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Utajärvellä tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Utajärven työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Utajärvi, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Utajärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Utajärvellä 400 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Utajärvellä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,9 prosenttiyksikköä

Utajärvellä työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Utajärven nuorimmat asukkaat löytyvät Utajärven Keskuksen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Utajärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"