Kotikunta

Vårdö

Ahvenanmaalla sijaitsevan 500 asukkaan Vårdö on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Vårdössä työttömyys ei muuttunut kesäkuussa

Vårdö kuuluu tavallisimpiin kuntiin, joissa työttömyys ei mainittavasti muuttunut toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Vårdössä oli kesäkuussa 5 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli pysynyt likimain samana kuin toukokuussa. Pitkäaikaistyöttömiä oli 0 henkilöä. Pienissä kunnissa lukemat eivät ole aivan tarkkoja.

Vårdössä ei ollut avoinna yhtään työpaikkaa kesäkuussa Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Vårdössä tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Vårdön työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Vårdö, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Vårdön puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Vårdössä työttömyys vähentynyt vuodessa 3 prosenttiyksikköä

Vårdössä työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Mariehamns Handelsagenturer Ab oli Vårdön suurin yhteisöveronmaksaja

Vårdöläisista yrityksistä 12 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 60 000 euroa yhteisöveroja.

Vårdön nuorimmat asukkaat löytyvät Tjudön alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Vårdön puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"