Kotikunta

Vehmaa

Varsinais-Suomessa sijaitsevan 2 300 asukkaan Vehmaa on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Vehmaalla työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Vehmaa kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Vehmaalla oli kesäkuussa 95 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 5 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 56 henkilöä.

Vehmaalla ei ollut avoinna yhtään työpaikkaa kesäkuussa Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Vehmaalla tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Vehmaan työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Vehmaa, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Vehmaan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Vehmaalla työttömyys vähentynyt vuodessa 3,1 prosenttiyksikköä

Vehmaalla työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Vehmaan nuorimmat asukkaat löytyvät Kalanti Asemanseutun alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Vehmaan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"