Kotikunta

Vesanto

Pohjois-Savossa sijaitsevan 2 200 asukkaan Vesanto on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Vesantolaisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 1 000 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 195 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Vesannon Osuuspankki, joka maksoi 247 000 euron tuloksestaan 50 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty vesantolaisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
0173771-7Vesannon Osuuspankki247 00050 00020
2190757-6Ari Hulkkonen Oy141 00028 70020
1631439-7Vuorenholma Oy81 00016 60020
0658740-4Toripiha Oy79 00016 10020
2491550-4LVI Peltsi Oy61 00012 30020
1636254-0Metsäkipinä Oy57 00011 50020
2354843-1Vesannon kukka- ja hautauspalvelu Oy49 0009 90020
2384755-4Marjaverkosto Oy45 0009 30021
1587758-5Vesannon Siemen Oy34 4006 90020
2523258-8Niinikoti Oy29 9006 00020
2367574-8Kiinteistötekniikka Saarisilta Oy20 8004 10020
0208142-2Vesannon ev lut seurakunta66 0004 1006
1738126-8Jetista Oy19 6003 90020
2337757-2MR Marski Oy17 5003 50020
2466510-3Ajokaksikko Oy17 2003 40020
2491293-6Sisä-Savon TiliHilimat Oy9 4002 00021
2609232-9TeräsHartikka Oy8 7001 70020
1730845-8Melcon Oy5 0001 30026
1930911-2Vesannon Kala Osk5 2001 00020
2655939-8Kilpukka Oy5 1001 00020
2409791-9Kuuslahden osakaskunta1 40040028
0949850-3Kiinteistö Oy Biodel1 70030020
2611387-1ConControl Oy1 60030020
2483993-5Lex Forte Oy1 40030020
0220817-1Vesannon Vanhusten ja Vammaisten Tukiyhdistys r.y.006
1013401-0Augurix Oy00
0829205-2LVI-hankinta Vesterinen Oy00
1907450-1Tulila Oy00
2774264-5Tobe Oy00
1715215-8Yrjö Korhonen Oy00

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 54 Vesannon yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Vesannon puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Vesannon nuorimmat asukkaat löytyvät Horontaipalen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Vesannon puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2018 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"