Kotikunta

Virrat

Virrat on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 7 000 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla.

Hae palvelut

Virratkin on saanut osansa maahanmuuttajista

Suomessa asuvista 5,5 miljoonasta ihmisestä seitsemällä prosentilla eli 0,4 miljoonalla ihmisellä on ulkomaalaiset juuret. Virroilla ulkomaalaistaustaisten osuus on paljon pienempi kuin koko Suomen keskiarvo.

Virtalaisista ulkomaalaistaustaisia on 160 henkilöä eli 2 prosenttia kuntalaisista.

Tämä selviää tilastokeskuksen väestötilastosta, jossa ihmisten taustakansallisuus määritellään vanhempien kansallisuuden perusteella. Tuossa tilastossa ulkomaalaistaustaisia ovat ulkomailta Suomeen muuttaneiden lisäksi ne Suomessa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat ovat ulkomaalaisia.

Manner-Suomen kunnista suurin ulkomaalaisten osuus on Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä, joissa joka viides asukas on taustaltaan ulkomaalainen. Pääkaupunkiseudulla asuu noin 190 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Turussa osuus on 13%, Tampereella 8% ja Oulussa 4%. Maarianhaminassa 22% asukkaiden tausta on ulkomailta. Kolmannes heistä on ruotsalaistaustaisia.

Noin seitsemässäkymmenessä kunnassa ulkomaalaistaustaisia on vain noin yksi prosentti asukkaista. Tällaisia kuntia on esimerkiksi Savukoski, Liminka, Ii, Ilmajoki, Nivala Siilinjärvi ja Kempele.

Yleistäen voi sanoa, että suurissa keskuksissa etelässä ja lännessä ulkomaalaistaustaisten osuus on suuri ja pienissä kunnissa idässä ja pohjoisessa niiden osuus on pieni.

Ulkomaalaistaustaiset Virroilla ja lähikunnissa.



||  1 %   5 Savukoski
||||  1 %   17 Juupajoki
||||  1 %   60 Ähtäri
|||||  1 %   60 Ruovesi
||||||  1 %   28 Kihniö
||||||  2 %   180 Alavus
|||||||  2 %   60 Kuortane
|||||||||  2 %   140 Parkano
|||||||||  2 %   220 Keuruu
|||||||||  2 %   160 Virrat
||||||||||  3 %   1 600 Seinäjoki
||||||||||||  3 %   290 Mänttä-Vilppula
|||||||||||||||||||||  5 %   7 000 Jyväskylä
|||||||||||||||||||||||||||||| 7,5 %  384 000 Suomi
|||||||||||||||||||||||||||||||||  8 %   17 000 Tampere
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  18 %   100 000 Helsinki
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  22 %   40 000 Vantaa


Ulkomaalaistaustaisten prosentuaalinen osuus ja henkilömäärä kuntalaisista.

Virroilla asuvista 160 ulkomaalaistaustaisesta henkilöstä 140 on Eurooppalaisia ja loput Euroopan ulkopuolelta.
Venäjän ja entisen neuvostoliiton alueelta on 60 henkilöä.
Virolaistaustaisia on 35 henkilöä.

Tuorein ja eniten puhuttu pakolaisaalto tuli Suomeen Lähi-idästä neljä vuotta sitten. Silloin Suomeen tuli yhteensä 32 000 turvapaikan hakijaa Irakista, Syyriasta ja Libanonista. Ainakin puolet heistä on jo palannut vapaehtoisesti kotimaahansa tai muuttanut muualle pois Suomesta. Nyt Suomessa asuu noin 35 000 juuriltaan Lähi-idästä olevaa henkilöä, joista puolet on asunut Suomessa jo ennen viimeistä pakolaisaaltoa.

Lähi-idästä muuttaneiden määrä on kuitenkin aika pieni, kun sitä verrataan muihin ulkomaalaistaustaisiin. Sukujuuret ovat entisen Neuvostoliiton alueelta tai Venäjältä 84 000 suomessa asuvalla. Taustaltaan virolaisia on noin 50 000. Somaleja on 20 000 ja 12 000:n tausta on vanhan Jugoslavian alueelta. Kiinasta, Vietnamista, Thaimaasta, Afganistanista ja Turkista on kustakin maasta noin 10 000 henkilöä. Taustaltaan ruotsalaisia 7 000. Muuttajia on kaikkialta. Pohjois-korealaiset vanhemmat ovat neljällä henkilöllä Suomessa.

Tilastossa näkyy selvästi pakolaisaallon synnyttäneet konfliktit. Vietnamista, Bosniasta, Afganistanista ja Somaliasta on lähtenyt suuria määriä pakolaisia, joista osa on päätynyt tänne kylmään pohjolaan. Inkeriläisten paluumuutto nostaa venäläistaustaisten määrää.

Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä ja tilasto on vuoden 2017-18 vuodenvaihteesta. Varsinkin pienissä kunnissa ulkomaalaistaustaisten määrä on saattanut muuttua paljonkin sen jälkeen. Tilastot eivät kerro aivan tarkasti ulkomaalaisten määrää, sillä tietosuojasyistä alle kymmenen henkilön maakohtaisia tietoja ei julkaista paikkakunnittain.

Linkki tilastoon: Tilastokeskus, syntyperä ja taustamaa -tilasto

Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, käsitteet, syntyperä ja taustamaa

Pauli Savolainen 6.3.2019

Ilmoita Virtain puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Koillis-Satakunnan Sähkö Oy oli Virtain suurin yhteisöveronmaksaja

Virtalaisista yrityksistä 117 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 1 920 000 euroa yhteisöveroja.

Virtain nuorimmat asukkaat löytyvät Kurjenkylän alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Virtain puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2018 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"