Valitse kotikunta

      * tähdellä merkityt paikkakunnat ovat kaupunkeja.
        Kaupunki on nimitys, jonka kunta voi ottaa halutessaan käyttöön.

Kuntien määrä on puolittunut sota-ajasta.

Kuntien määrä on laskenut viime vuosina voimakkaasti. Toisen maailmansodan aikana vuonna 1942 Suomessa oli 603 kuntaa. Nyt niiden määrä on vain noin puolet huippurvosta, 311 kuntaa. Sodan loppuesessa noin 50 kuntaa jäi Venäjän puolelle, mutta suurin syy kuntamäärän pienenemiseen on muuttoliike. Nuoret ovat muuttaneet maaseudulta työn ja koulutuksen perässä isommille paikkakunnilla. Kun väki on vähentynyt ja paikalle jääneiden vanhemman ikäluokan veronmaksukyky on ollut heikko, pienimmille kunnille ei ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin hakeutua isomman kainaloon.

Kuntaliitokset ja niillä saavutettava taloudellinen hyöty on ollut jatkuvasti poliittisen väännön kohteena ennen liitoksen toteutumista. Kuntatalouden tilastoista näkyy, että pieniäkin kuntia on voitu johtaa taloudellisesti ja tehokkaasti niin että ne ovat kyenneet säilyttämään asemansa. Kuitenkin suuremmissa yksiköissä hallinnolliset kustannukset asukasta kohden pitäisi olla pienemmät. Kahden kunnan liittoksessa pitäisi säästyä vähintään yhden kunnanjohtajan ja monen toimialajohtajan palkka.
Säästöt saattavat hävitä apulaisten palkkaamiseen sillä väkimäärän ja pinta-alan kasvaessa johtajat tarvitsevat lisää apulaisia. Johtajien määrän vähenemisen lisäksi säästöä syntyy kaikenlaisten toimintojen keskittämisestä, mutta samalla pienemmän kunta-alueen palvelut saattavat heikentyä.
VuosiKuntien määrä
1900510
1910519
1920542
1930592
1940602
1950547 Osa kunnista jäi sodan lopussa Venäjän puolelle.
1960548
1970518
1980464
1990460
2000452
2010342 2000-luvulla valtio on tarjonnut keppiä ja porkkanaa kuntaliitoksiin. Kuntien määrä on vähentynyt lähes kolmanneksella.
2016313 Jalasjärvi liittyi Kurikkaan, Nastola Lahteen, Hämeenkoski Hollolaan ja Köyliö Säkylään
2017311 Juankoski liittyi Kuopioon ja Luvia Eurajokeen
2019311
2020310Valtimo liittyi Nurmekseen
2021309Honkajoki liittyy Kankaanpäähän
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi